Talvi on täällä, jihuu. Tai siis, oikeastaan en tykkää talvesta yhtään. Ihan kiva, että lunta on maassa jotta on hieman valoisampaa, mutta pakkasta voisi olla korkeintaan -5 astetta. Mutta okei, asiaan.
Kuten otsikko kertookin, koen olevani epäonnistunut. Sairaslomaa on nyt takana neljä viikkoa, minkä jälkeen oli tarkoitus palata töihin. Uuden työterveysneuvottelun tuloksena päädyttiin kuitenkin siihen, että sairaslomani jatkuu vielä marraskuun loppuun. En ole itse päätökseen täysin tyytyväinen. Olin valmistautunut siihen, että palaan töihin ensi maanantaina ja asiat palaavat takaisin ns. normaaliksi (normi arki, säännölliset aikataulut u know). Tiedän ja ymmärrän täysin päätöksen syyt mutta en silti halua hyväksyä niitä. Ja nyt koska tiedän, että kaikki kuumeisesti haluavat tietää päätöksen syyt niin here you are.
Omat tuntemukset itsestäni ja voinnistani ovat hieman ristiriitaiset. Välillä koen olevani täysin kunnossa eikä ole mitään ongelmaa minkään asian suhteen. Toisinaan taas on päiviä, kun kaikki asiat kaatuvat niskaan ja sängystä ylöspääseminen tuntuu vaikealta. Välillä aamuisin tunnen olevani virkeä ja yleensä herään viimeistään kahdeksalta. Saatan nousta, syödä aamupalan ja mennä vielä takaisin sänkyyn. Se on virhe, koska sitten on vaikeampi saada itseään liikkeelle. Noh, kuitenkin. Nukkumiseni on edelleen samalla tolalla kuin aiemmin. Nukahdan, herään, nukahdan, herään. Hyvin katkonaista enkä koe sen kauheasti muuttuneen tässä sairasloman aikana. Toki olen saanut nukkua enemmän, kun aamuisin ei tarvitse nousta ja päiväuniakin on mahdollisuus nukkua. Lääkkeiden avulla kuitenkin nukun, ilman niitä ei tulisi mitään.
Ja koska olen pitänyt teitä jännityksessä jo hetken aikaa, tässä tulevat syyt sairasloman jatkumiselle. Lääkäri ja työnantajani kokee minun saaneen ladattua akkuja 60%. Jos sairaslomaa jatketaan, olisi mahdollista saada akut täyteen, tai jopa sen yli. Näin ollen, jos ja kun töissä tapahtuu ennalta arvaamattomia asioita, en romahtaisi heti takaisin alkupisteeseen vaan akkujen ollessa ladattu yli sadan, olisi siitä varaa ''romahtaa'' ja pysyä vielä järjissään. Tässä siis vain ajatellaan minun parasta, vaikka se hieman vaikealta tuntuukin.
Kaipaan töihin. Kaipaan elämääni rytmiä. Ikävöin työkavereita ja työilmapiiriä töissä. Onneksi olen kuitenkin saanut sairaslomani aikana tehdä toisia hommia, missä koen olevani hyvä ja tärkeä. Ja että osaan. Olen suorittaja, sen tiedän. Koen epäonnistuneeni, koska en ''suoriutunut'' sairaslomani aikana ''parantumaan'' täysin. Minulla oli neljä viikkoa aikaa ja se ei riittänyt. Tiedän kyllä, että en ole epäonnistunut, vaan päinvastoin. Sairasloman aikana on tapahtunut paljon hyvää mutta myös niitä huonoja asioita. Olen saanut levättyä, tehtyä asioita mistä tulee hyvä mieli. Nähnyt kavereita, käynyt treenaamassa ja ohjaamassa jumppia. Takapakkeina suurimpana mainittakoon rakkaan koirani poismeno viikko sitten. Se oli yksi elämäni kamalampia päiviä. Vaikka asuimmekin eri osoitteissa koirani kanssa, oli hän silti minulle kaikista rakkain.
Huomaan tässä kirjoittaessani sormieni vain kulkevan näppäimeltä näppäimelle sen suurempia ajattelematta. Haluan olla avoin, puhua (tai no tässä tapauksessa kirjoittaa) asioista suoraan ja niin kuin ne ovat. Kuten edellisessä tekstissäni kirjoitin, on puhuminen ollut aina hankalaa. Tässä kirjoittaessa pystyn ajattelemaan mitä kirjoitan ja miten puhun asioista. Osa lähipiiristäni saattaa kokea tulla loukkaantuneeksi kun lukee asioista täältä internetistä, mutta tämä on minulle helpoin tapa kertoa fiiliksistäni. Näin minun ei tarvitse selittää kaikille erikseen asioita ja miten nyt menee. Tätä kautta pääsen ilmaisemaan itseäni enemmän, ja jotenkin paremmin. Mutta haluan pyytään sitä anteeksi. Tarkoitus ei ole loukata ketään. Ajattelen enemmin päinvastoin. Mieluummin haluat varmaan lukea kuulumisiani kuin olla tietämättä mitä minulle kuuluu. Tiedän myös, että olisi kiva jutella asioista, mutta en siihen pysty. Ainakaan vielä. Ainakaan kovin hyvin. Pikkuhiljaa siihen suuntaan ollaan menossa, mutta se tie ei ole helppo.
Nyt ajatukseni on tyhjentyneet. Aion rauhoittua viikonlopun viettoon täällä maalla äitini luona. Käydä metsässä kävelyllä ja vaan olla. Koko viikon olen mennyt paikasta toiseen. Ohjannut jumppia, treenannut, käynyt palavereissa ym. Nyt hetki iisiä. Joten nauttikaa tekin!
Ihanaa ja rauhallista viikonloppua tai viikkoa, milloin tätä luetkaan! Palataan.
- Emilia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti