Mistä tunnistat ystävän?

Onko ystävä se, jota näet viikoittain? Soittelette, vaihdatte kuulumisia tämän tuosta ja et voisi olla erossa hänestä. Vai onko ystävä sellainen, johon ei tarvitse joka viikko pitää yhteyttä, mutta tärkeimmät asiat kerrotaan kuitenkin heti? Vai millainen on ystävä ja mikä on ystävän ja kaverin ero? 

Mä oon tässä viime päivien ja viikkojen aikana joutunut pohtimaan tuota kysymystä. Mulle ystävät on todella tärkeitä ja mä yritän olla se, joka kyselee kuulumisia ja pitää ystävyyssuhdetta yllä. Mulle ei oo väliä, jos ei viestitellä joka viikko tai edes joka kuukausi, mutta sen pitää olla molemminpuolista. Ystävyys ei kanna kovin pitkälle, jos vain toinen pitää yhteyttä, molempien tarvitsee ''hoitaa'' suhdetta saman verran. 

Mulle on nyt viimeistään tämän viimeisen muuton aikana varmistunut se, ketä voin kutsua ystäväksi ja ketä kaveriksi. Yksin muutto vieraalle paikkakunnalle voi olla aikamoinen shokki (josta voin kirjoittaa mielelläni myöhemmin lisää) - varsinkin, jos siellä ei ole entuudestaan ketään tuttua. Mun tilanteessani positiivista on se, että mulla asuu täällä täti ja serkut ja tällä hetkellä vain yksi ystävä. Mutta vasta tämän muuton myötä, mulle alkaa hahmottumaan se, kehen mä haluan pitää yhteyttä jatkossa. Toki on onneksi olemassa iki-ihana some mm. facebook, insta ja snapchat jonka kautta yhteydenpito voi olla helppoa. Mutta joka tilanteessa asia ei kuitenkaan ole aina niin mustavalkoista. Aina sanotaan että ''pidetään sitten yhteyttä'' ja näin tapahtuu ehkä kaksi ensimmäistä viikkoa, mutta sen jälkeen yhteydenpito katkeaa syystä tai toisesta. Luokittelen itseni jonkinlaiseksi draamakuningattareksi ja sen takia saatan olla hieman allapäin, jos joku ystävistäni ei ole pitänyt yhteyttä hetkeen. Oletan vian aina olevan minussa ja alan etsiä virheitä itsestäni, vaikka niin ei todellakaan pitäisi tehdä. 

Muuton myötä tuntuu siltä, että olen tipahtanut monesta kaveriporukasta pois. Onhan sekin fakta, että toista pitää nähdä myös ihan in real life. Toisten kanssa tapaamiset saattavat olla kivuttomia ja juttua on helppo jatkaa siitä, mihin on viimeksi jäänyt, mutta toisten kanssa tilanne saattaa olla hyvin kiusallinen. Ei välttämättä ole enää mitään yhteistä puheenaihetta tai muuten vain tuntuu oudolta nähdä pitkästä aikaa. 

Mä ainakin ikävöin kovasti sekä mun turkukavereita, että hämeenkyrökavereita, mutta jos se menee vain siihen, että mä olen ainoa joka koittaa pitää juttua yllä, niin pakko myöntää että myöskään mä en jaksa. Siinä erotellaan ystävät kavereista - minun mielestäni. Toisesta pelkän ''miten menee'' viestin lähettäminen voi tuntua mitäänsanomattomalta ja turhalta, mutta se viesti voi pelastaa jonkun ihmisen päivän! 

- Emilia

Hyvää ystävänpäivää!

Miltä tuntuisi elää, jos ympärillä ei olisi yhtään välittävää ystävää? Tänään haluan ystävänpäivän kunniaksi pohtia ystävyyttä ja sitä, mitä ystävät ovat minulle antaneet. Vaikka me ei pidettäiskään yhteyttä pitkään aikaan, niin aina kun nähdään niin ihan kuin oltais oltu yhdessä aina. 

Näitten mimmien kanssa mä pystyn olla oma itteni. Ne on mulle kultaakin arvokkaampia. 

Ystävyyden pitää olla vastavuoroista. On vaikea pitää ystävyyssuhteita yllä, jos toinen osapuoli on koko ajan passiivinen. Itse olen todellakin passiivisen vastakohta. Yleensä se olen minä, joka kysyy mitä kuuluu tai koska voitaisiin nähdä. Välillä se on hieman ärsyttävää, mutta haluan todellakin pitää ystävistäni kiinni ja teen kaikkeni sen eteen. Parasta on, kun odottamatta joku kavereista laittaa viestin ja kysyy vain pienen kysymyksen, ''mitä kuuluu?''. Minulle itselleni ainakin tulee sellainen olo, että minusta oikeasti välitetään. 

Elämäni aikana minulla on ollut monenlaisia kavereita. Jotkut ovat olleet vain esim. tietyn ajanjakson kavereita, kuten koulu tai harrastukset mutta jotkut kavereista ovat jääneet pysyviksi. Tunnistan ne oikeat ystävät rinnallani. Ystävä on joku joka tietää sinusta kaiken, mutta välittää sinusta silti. Minulla näitä ystäviä on muutama ja tiedän sen, että ystävyytemme kestää. Olemme kokeneet yhdessä paljon iloja ja suruja mutta yhdessä niistä ollaan selvitty. 

Kavereita tulee ja menee, mutta ystävyys on ja pysyy.

I will be right here waiting for you !

Moikka! 

Mä en tiiä miten mä alottaisin tän postauksen. Mä oon ihan sanaton. Oon joutunut hyvästeleen tän viikonlopun aikana kaks mun parasta kaveria. Toinen mun kavereista, Minttu, lähti puoleksi vuodeksi Italiaan au pairiksi ja sen seikkailuja voit lukea TÄÄLTÄ. Toinen taas lähtee huomenna aamulla Afrikkaan kolmeks kuukaudeksi ja sen matkasta voit lukea TÄÄLTÄ. 

Voitte vaan kuvitella, että mun viikonloppu kulu aika haikeissa tunnelmissa. Perjantaina suoraan koulusta menin Pirkkalan lentokentälle saattamaan Minttua ja sieltä suoraan menin valmistelemaan Paulan läksiäiskorttia ja illalla oli aika hyvästellä myös Paula - kyyneleiltä ei todellakaan vältytty. Vaikka kolme kuukauttakin kuulostaa lyhyeltä ajalta, niin se on silti mulle tosi pitkä aika kun ennen ollaan nähty vähintään melkein kerran viikossa. Afrikkaan yhteyden pitäminenkin voi olla hieman vaikeempaa kun Italiaan, mutta kyllä me keinot keksitään! ''Mä voin aina lähettää sulle sieltä tekstiviestin.''

Vaikka me ei olla edes tunnettu hirveen kauaa, ehkä hyvin joku pari kolme vuotta, niin nää tytöt on silti mulle tositosi tärkeitä. Niitten kanssa voi olla oma ittensä ja niille voi puhua mistä vaan. Vaikka meidänkin ystävyydessä on ollu sekä ylä- että alamäkiä, niin me ollaan selvitty kaikesta ja kaikki on vaan tuonu meitä lähemmäs toisiamme. Ollaan opittu tunteen toisiamme paremmin, tiedetään mikä toista ärsyttää ja mistä toinen tykkää. Mä en vois enää todellakaan kuvitella elämääni ilman näitä tyttöjä.

Koska mun pää lyö ihan tyhjää, enkä enää keksi mitään sanomista näistä tytöistä, niin haluun vaan toivottaa niille oikein hyvää matkaa! Nauttikaa kaikesta, mä pärjään täällä ja odotan teitä kun tuutte kotiin. Silloin nähdään ja tehdään kolmistaan jotain tosi kivaa. 

Näkemiin, näkemiin sulle tänään sanon niin

näkemiin, kiitos niin kun me ystävystyttiin.

Näkemiin, luvattiin, hetkeksi vain erottiin.

Maata Näkyvissä 2013

Moikkamoi! 

Viikonlopusta on nyt selvitty, vaikka vieläkin on jäätävä kooma päällä. Meidän bussi starttas siis perjantaina iltapäivällä kohti Turkua , Maata Näkyissä festareita. Oli ihan sairaan outoa, kun meidän seurakunnasta lähti tänä vuonna niin pieni porukka, mutta kivaa meillä silti ainakin oli. Perjantaina oli heti se odotetuin keikka, nimittäin LZ7 ! Ei päästy niin eteen mitä ollaan yleensä päästy, mutta silti siellä oli ihan loistava fiilis pomppii ja hyppii ja laulaa muiden nuorten kanssa. Kuvia mä en tällä reissulla hirveästi ottanut siitä syystä, että mulla oli mahdollisimman pieni laukku mihin mun järkkäri mahtu, ja mä jouduin aina tyhjentämään koko laukun että sain otettua kameran sieltä ja sama juttu kun laitoin sen takasin, niin se oli sitten siellä laukussa suurimman osan viikonlopusta.

Perjantai-lauantai välinen yö me nukuttiin jossakin koululla luokassa lattialla. Mulla ei ollut yhtään hyvä tuuri koska a) mä en saanut nukuttua ja oli tylsää kattella kun mun veteli sikeitä ja b) mun patjassa ei pysyny ilma, joten käytännössä nukuin pelkällä lattialla koko yön ja siitä kiittää selkä.. Lauantaina bussi sitten lähti klo 8 aamulla takasin festarialueelle ja tänään päästiin sit vähän enemmän kiertelemään kun oli koko päivä aikaa. Mä olin jotenkin vähän pettynyt kun ei siellä ollut melkein mitään kivoja kojuja tänä vuonna :( Mutta säästypähän rahat sitten ainakin. Lauantai päivä menikin kokonaan melkein vaan hengatessa ja hyvää musaa kuunnellessa + että näin pari kaveria muualta Suomesta ja oli ihan sairaan ihanaa nähdä pitkästä aikaa. 

Illalla vikan konsertin jälkeen meidän bussi sit lähti kohti Hämeenkyröä ja oltiinkin takas kotona joskus kahen aikaan. Siitä sitten kotiin nukkumaan ja nukuinkin pitkälle sunnuntai päivään. En oikein jaksanut nousta kun väsytti vaan kamalasti. Mutta oli kiva reissu taas jälleen! 

ps. latasin kuvat ekaa kertaa flickr:n kautta! Pieniä ongelmia oli joo, mutta en jaksa enää korjata. MILTÄ NÄYTTÄÄ? :) 

Kun aurinko laskee mäkien taa, teletapit menevät nukkumaan

Hellurei! Käytiin tos eilen raidaamas vähä ympäri maita ja mantuja parin hyvän kaverin kaa. Päämäärää meillä ei ollu ni tuli ajeltua vähän siellä ja täällä. Mm. Lielahdes ja teletappi maassa. Kieltämättä oli kiva päivä, näitä tälläsiä vois olla lisää!! Nähtiin paljon meidän riparitiimistä kun käytiin moikkaamassa kaikkia ja juteltiin niitä näitä. Käytiin kaupassa ostaan matkasyömistä ja otettiin vaan kuvia. Ihanan rento ja erilainen päivä.

Illalla oli vielä törkeen hieno auringonlasku ja mä ihastelin sitä koko ajan kun ajoin autoo. :) 

Tänää meillä sitten oli meidän leirin viimenen virallinen yhteinen juttu, nimittäin konfirmaatio. Sieltä mulla ei oo kuvia, kun en jaksanut ottaa kameraa mukaan. Konfis suju hyvin ja vähän haikein fiiliksin jaeltiin siellä sitten viimesiä haleja. Rippiralli suju kans hyvin, vaikka viimeseen paikkaan mennessä alko satamaan vettä, mutta ei me paljoa kastuttu. Nyt oon vaan sit lagannu kotona koska on ihan jäätävä väsymys. Huomenna alkaa vielä kolmen päivän työputki, ja mahdollisesti työt olis sitten siinä tältä kesältä. Paitsi perjantaina alkaa ripari! :) 

Nyt meen lepäileen että jaksan huomenna olla ilonen töissä. 

- Emilia :) 

SJ2 2013

Täällä taas, ihmisten ilmoilla. 

Takana on ehkä yks huikeimmista viikoista ikinä. Eli olin siellä riparilla. Alku viikko meni vähän niin ja näin, kun ei porukka ollu vielä hitsaantunut yhteen, mutta eilen illalla varmaan melkein kaikki itki! <3 Ihan mieletön viikko takana, en pysty sanoin kuvaileen. Oli saunomista, uimista, grillailua, veneilyä, valvomista, laulamista, ystäviä, unohtumattomia hetkiä ja tän kaiken meille anto ehkä se kaikkein parhain Jumala. Nyt oon ihan poikki kun en jostain syystä saanu nukuttua kunnolla mikään yö, niin univelkaa on kertynyt. Silmänruokaakin siellä kävi, meinaan yövartijat! ;) HAHA. Voihan pine, kuvat saa nyt puhua puolestaan! :) Kiitos vielä kaikille!