Otsikko jo kertookin jotain. Olin tänään elämäni kolmannen kerran kampaajalla ja kun sinne menin aamusta, en vielä tiennyt millaset mun hiukset tulee olemaan, kun astuisin pois kampaamosta. Mulla oli päässäni tuhat ja yksi ideaa, mutta ajattelin luottaa kampaajan näkemykseen siitä, mikä voisi sopia. Vähän ehkä jännitti, sillä mun ajattelu ''vähän ehkä tummemmaksi'' oli ihan päinvastainen mitä kampaajan. Päädyttiin siis laittamaan mulle vaaleita raitoja kevään kunniaksi ja hieman keventämään mun hiuksia. Olin käynyt itse mielessä kaikki vaihtoehdot vaaleasta tummaan, liukuvärjäyksen kautta sivusiiliin. Mutta koska mun vaatimuksiin kuului se, että hiuksia ei saisi paljoa lyhentää niin lopputulos oli tämä.
Olisin ehkä kuitenkin halunnut hieman enemmän muutosta, mutta koska en avannut suutani niin tyydyn tähän. Onhan tää loppulopuksi tosi kiva ja vähän erilaisempi, mutta ensikerralla mä aion tehdä jotain radikaalimpaa.
Ja tänään mä vasta tajusin, että tämä kampaajakäynti oli tavallaan mulle palkkio iteltäni. Tänään on 365. päivä karkkilakkoa menossa, ja huomenna mä aion sen varmaan rikkoa ja syödä karkin jos toisenkin. En olisi ikinä uskonut, että minä olisin pystynyt olemaan VUODEN ilman karkkia. Mutta jos mä pystyin niin pystyy kuka vaan. Tahdonvoimaa se vaatii, eikä se loppujen lopuksi niin hankalaa ollutkaan. Alku aina takkuaa ja mäkin näin painajaisia siitä että söin karkkia ja lakko loppui, mutta onneksi ne oli vain unta.
- Emilia
