torstai 15. lokakuuta 2020

Uudet tuulet

Kuukaudet ovat vierineet ja ajattelin vihdoin tulla kirjoittelemaan, mitä menneet kuukaudet ovat pitäneet sisällään. Viime kirjoituksessani kerroin töihin paluusta ja pääsykokeisiin valmistautumisesta. Sen suhteen asiat menivät erittäin hyvin, sillä vietin töissä vain kesän ja elokuusta alkaen olen ollut opiskelemassa liikuntaneuvojaksi Varalassa. Aluksi harmitti, kun en saanut korkeakoulupaikkaa, mutta nyt myöhemmin olen onnellinen juuri tässä ja nyt. Sain jäädä lähemmäs perhettä ja sukulaisia tuttuun kaupunkiin. 


Opiskelut ovat menneet hurjan nopeasti eteenpäin. Vasta oli elokuu ja koulun ensimmäinen päivä. Muistan, että jännitin hirveästi sitä, millaiset luokkakaverit saan. Onneksi samalla luokalla aloitti entuudestaan kaksi tuttua, joten jännitys ei ollut niin korkealla, mitä se olisi voinut olla! Ensimmäisestä päivästä lähtien olen kuitenkin ollut sitä mieltä, että olen vihdoin oikealla suunnalla menossa sitä kohti, mitä haluan. Luokassamme on 26 oppilasta ja olemme kaikki hyvää pataa keskenämme. Kuukausi siitä, kun olimme aloittaneet opinnot, lähdimme pyörillä Seitsemiseen ja olimme siellä 5päivää. Keskellä metsää, ilman sähköä ja juoksevaa vettä. I know, kuulostaa kamalalta mutta loppujen lopuksi tuo reissu oli mieltä avartava eikä yhtään niin paha kuin miltä se kuulostaa. 
Nyt vietämme syyslomaa ja on ihanaa, että saa ladattua akut täyteen, sillä ensi viikolla meillä alkaa ensimmäinen harjoittelu! Menemme eri puolille Tamperetta ala-asteille ohjaamaan kuudeksi viikoksi liikuntaa. Odotan innolla ja toivon, että koronatilanne pysyisi mahdollisimman hyvänä, jotta saataisiin harjoittelu tehtyä loppuun asti.

Syksy on muutenkin ollut uusien tuulien aikaa. Muutimme poikaystäväni kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoon ja aloitin pitkän tauon jälkeen harrastamaan cheerleadingia! Nyt treenaan neljä kertaa viikossa ja joukkueemme on mahtava! Cheerleading on harrastus, jossa oppii joka kerta aina jotain uutta ja saa kehittää itseään monipuolisesti. Harrastus saattaa olla myös monen mielestä vaarallista, enkä minäkään ole vahingoilta välttynyt.. nimimerkillä nenämurtuman epäily ja pikkusormessa murtuma! Haha, joku kysyikin minulta, onko minua kutsuttu tapaturma-alttiiksi. Toivotaan, että enempää vahinkoja ei satu. Harrastuksen myötä, päätin lopettaa ryhmäliikuntaohjaukset ja keskittyä vain harrastamaan. 

Olipas kiva pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia! Laita kommenttia alle, jos sinulla olisi jokin postaustoive mistä haluat, että kirjoittaisin. 


Halauksin,
Emilia 

lauantai 9. toukokuuta 2020

Eniten jännittää...

Heipsuli hei!

Mulla on edessäni opintovapaan viimeisiä päiviä ja työhön paluu on edessä nopeammin kuin uskonkaan. Viimeiset 5,5kk on mennyt ihan älyttömän nopeasti ja tässä ajassa on tapahtunut yhtä jos toista. Nyt kuitenkin halusin tulla kertomaan omia fiiliksiä työhönpaluusta. 

Töihinpaluu on siis edessä 19.5. eli mun nimipäivänä! Oikea päivä olisi ollut 18.5., mutta mulla on silloin juuri haastattelut yhteen koulupaikkaan, joten pidän silloin vielä lomaa. Muutenkin ensimmäinen työviikko tulee olemaan vähän erilainen, sillä töitä on vain kolmena päivänä, kun helatorstai sattuu juuri tuolle viikolle. Eli iisiä, tai niinhän sitä luulis. Mä en vielä oikein tiedä, mihin ryhmään mä palaan takaisin, sillä määräaikaisten työntekijöiden sopparit loppuu vasta toukokuun lopussa, joten senkin suhteen saan ehkä pehmeämmän laskun työelämään, kun voin rauhassa palauttaa mieleeni asioita, miten mikäkin toimii ja tutustua lapsiin! Sama päikky kuitenkin kyseessä, joten sen suhteen ei uutta. Toki sielläkin on tapahtunut muutoksia, mutta työympäristö ja työkaverit pysyvät samana. 



Eniten työhön paluussa jännittää ehkä se, miten tulen jaksamaan. Ne jotka ovat lukeneet blogiani aiemmin, tai muuten tietävät minusta vähän enemmän, muistavat ehkä että syksy ei mennyt osaltani niinkuin olisi ollut tarkoitus. Olin pidemmän pätkän sairaslomalla unettomuuden ja muiden syiden takia. Se on siis isoin asia, mikä jännittää. Että palaavatko oireet, vai onko pidempi tauko tehnyt vain hyvää. Se jää nähtäväksi. Lisäksi, toivoisin että töihinpaluuni kestäisi vain kesän ajan. Olen hakenut opiskelemaan ja todella toivon, että opiskelupaikka irtoisi syksystä alkaen. 
Ehkä toinen asia mikä myös jännittää, on se miten pääsen takaisin työporukkaan mukaan. Tiedän, että mut otetaan avosylin vastaan ja oonkin saanut jo vastuutehtäviä tulevaisuuteen, mutta silti. Oon vähän tällainen etukäteen murehtija, jotta osaan varautua kaikista pahimpaan etukäteen, hahah!  

Kesälomaa mulle on onneksi kertynyt reilu kolmen viikon verran, mutta osa kesälomastani menee varmasti pääsykokeiden takia heti kesäkuun alkuun, jos lomat toteutuvat. Kaikki on vähän sekavaa ainakin omassa päässäni korona olosuhteiden vuoksi. Mutta päivä kerrallaan eteenpäin. Nyt vielä aion nauttia viimeisistä päivistä ennen töihinpaluuta, ja yritän olla ajattelematta sen suurempaa. Koulupäiviä jäljellä tasan yksi virallinen, joten vapaapäiviä on muutama. Mutta nekin menee todennäköisesti opiskellessa pääsykokeisiin, joista ensimmäinen on 15.5. eli alle viikon päästä!! Jännittää super paljon, mutta niin varmasti kaikkia muitakin. Nyt kuitenkin viikonlopun viettoon! 

Ihanaa äitienpäiväviikonloppua kaikille ja erityisen ihanaa äitienpäivää omalle äidilleni sinne kilometrien päähän <3 pian nähdään! 

Halauksin,
Emilia



tiistai 14. huhtikuuta 2020

Etäopiskelun hyvät ja huonot puolet

Sain edelliseen postaukseen kommentin, jossa haluttiin kuulla etäopetuksesta ja kuinka meille on järjestetty esim. uintia ja luistelua. Niille jotka eivät tiedä, opiskelen siis tällä hetkellä Varalan urheiluopistossa liikunnanohjauksen peruskurssilla, joka valmistaa esim. pääsykokeisiin. Opiskelumme muuttui etäopetukseksi kuukausi sitten ja näillä näkymin jatkuu etäopiskeluna loppuun asti, mikä on sääli, sillä olisin ainakin itse halunnut olla koulussa opiskelemassa näitä asioita enkä tietokoneen ääressä..



Hyviä puolia tässä etänä opiskelussa on se, että voit herätä vain hetkenä aiemmin kuin tunnin olisi tarkoitus alkaa. Voit näyttää ihan miltä tahansa (ei sillä kyllä muutenkaan itselleni ole ollut kauhean paljon merkitystä), voit syödä samalla aamupalaa kun kuuntelet luentoa. Osa tunneista saatiin kuitenkin aika hyvin järjestymään myös näin etänä, kuten telinevoimistelu ja ryhmäliikunta. Teimme itse harjoitteita kotoa käsin, esim. käsilläseisontaharjoituksia telinevoimistelussa ja ryhmäliikunnan osalta olemme harjoitelleet ohjausta pienryhmissä teamsin kautta, sekä osallistuneet Elixian tarjoamiin live ryhmäliikuntatunteihin ja tehneet harjoituksia online-trainingin kautta. Isona hyvänä puolena mainittakoon myös se, että ehdimme tehdä reissun Ylläkselle! Yleensä se järjestetään vasta näin myöhemmin keväällä. 

Huonoina puolina taas näen tässä sen, että aika toiminnallinen kurssi on kyseessä. Kesää kohti kun mennään, alkaisi meillä mm. pesäpallo, jalkapallo, suunnistus ja yleisurheilu. Toki näitä kaikkia voi harjoitella itsenäisestikin, mutta ei se ole sama asia. Meillä oli ja on ihan huippu ryhmä ja olisi kiva kokea nämä kaikki asiat yhdessä. Onneksi meille ollaan kuitenkin järjestämässä kesän jälkeen elokuulle yhteinen päivä Varalaan, jolloin pääsemme mm. flowparkiin yhdessä. Etäopiskelun huonoja puolia ovat myös se, että meillä jäi kesken itselleni ainakin mielenkiintoinen ja opettavainen kurssi - uinti. Sitä on hieman hankalaa opiskella kotoa käsin.. Toki sitten kun uimahallit taas aukeavat, voi uintia mennä harjoittelemaan itsenäisesti näiden oppien pohjalta, mitä olemme saaneet. Emme kuitenkaan kuivaharjoitelleet uintia olohuoneessa, hah! Teimme ryhmätöitä asiaan liittyvistä aiheista ja katsoimme videoita. Ikävöin myös luokkakavereita ja Varalan ruokia! 




Kaikesta kuitenkin ollaan selvitty, vaikka etänä ollaankin oltu. Välillä motivaatio on ollut kadoksissa, välillä olen nukkunut luentojen ohi, kun taas välillä olen virtaa täynnä ja motivaatio opiskelua kohtaan on huipussaan. Enää kuukausi jäljellä, ja sitten pitäisi palata takaisin työelämän pariin. Toivon, että syksyllä puhaltavat taas uudet tuulet ja saisin opiskelupaikan sieltä, minne olen hakenut.

Mukavaa viikkoa!
- Emilia







keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Tilanteesta huolimatta olen...

... onnellinen! :) 

Mitä mulle kuuluu nyt?

Viimeisimmästä kirjoituksesta on taas vierähtänyt aika pitkä tovi.. hups. Tässä ajassahan on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista, enkä tiedä oikein mistä aloittaisin.



Paluu työelämään ennen vuoden vaihdetta sujui yllättävän hyvin, liekö syynä se, että tiesin jääväni opintovapaalle heti tammikuussa - ja se on ollut elämäni parasta aikaa! Olen nauttinut opiskelusta suunnattoman paljon ja saanut uusia kavereita ja osasta on tullut jopa ystäviä. Toivon, että ystävyys säilyy vielä opintojen jälkeenkin. Koulussa opiskelu on ollut hirveän monipuolista, olemme urheilleet, kuunnelleet luentoja ja kävimme jopa opintomatkalla Ylläksellä! Se oli itselleni ensimmäinen kerta Lapissa, ja nautin siitä. Nyt koronan myötä, opiskelumme on muuttunut etäopiskeluksi ja se on tuottanut välillä vähän vaikeuksia. Voin kertoa, että esim. uinti ja luistelu näin etänä on hirveän hankalaa omassa olohuoneessa tehtäväksi ja siksipä opiskelu on välillä ollut kunnolla koetuksella. Motivaatioo on saanut välillä etsiä kissojen ja koirien kanssa. Lukujärjestystä on muutettu ja joinain päivinä meillä ei ole ollenkaan koulua - unirytmihän siitä kärsii. 
Nyt kun koulua on jäljellä enää reilu kuukausi, ovat ajatukset olleet vähän sekavia. Opintovapaani päättyy ja työelämään pitäisi palata - ainakin kesäksi. Yhteishaku on takana ja olen hakenut opiskelemaan liikunta-alaa ja toivon, että opiskelupaikka itselleni avautuisi syksyllä. 

Kerroin, että koulu toi elämääni uusia kavereita ja jopa ystäviä, mutta mukaan tarttui myös jotain muutakin. Somessa minua seuraavat ehkä ovat huomanneet, että olen viime aikoina ollut onnellinen. Siihen syynä on poikaystäväni, josta olen erittäin kiitollinen. <3 Olemme viettäneet paljon aikaa kahdestaan. Meillä on samoja mielenkiinnon kohteita, joista päällimmäisenä esim. liikunta. Koulu tarjosi jokaiselle opiskelijalle yhden nettivalmennuksen syke triben kautta, ja olemmekin nyt päässeet yhdessä toteuttamaan molempien treeniohjelmia. 





Edellisessä postauksessa kerroin etsiväni terapeuttia ja onneksi se löytyi ennen vuoden vaihdetta. Tammikuussa pääsimme aloittamaan yhteisen matkamme, mutta yllättäen näin korona aikaan, sekin vaihtui etäterapiaksi. Motivaatio on tässäkin asiassa ollut koetuksella, nimittäin puhelimen kautta tapahtuva terapia antaa mahdollisuuksia samaan aikaan puuhailla kaikkea muuta. Pitäisi opetella vielä enemmän pysähtymään asioiden äärelle ja laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Elämäni tärkein ihminen olen kuitenkin minä itse. 

Siinä pikakuulumiset... Tulen kirjoittamaan vielä erikseen Ylläksen reissusta (sillä nyt kuvia selatessa tuli Ylläs-ikävä), ja jos herää mitä tahansa kysyttävää tai kommentoitavaa, postauehdotuksia tms, niin kirjoita ihmeessä kommenttia missä tahansa! 

Kuullaan taas, 
- Emilia







lauantai 7. joulukuuta 2019

Jospa minä koiran saisin..

''Juttu Aamulehdestä vuodelta 2005''

Jospa minä koiran saisin..


''Allergia voi puhjeta milloin vain ja elämän varrella se voi joko lieventyä tai voimistua. Kaava ei aina läheskään ole samanlainen. Tästä oivallisena esimerkkinä Emilia Lastumäen tarina. 

11-vuotias hämeenkyröläinen Emilia on allerginen monille ruoka-aineille, siitepölylle ja eläimille. Emilian allergiakurimus alkoi puolivuotiaana. Allergiat ovat kuitenkin lieventyneet vuosien varrella.

Sänkyyn sukat kädessä
 - Emilia on allerginen erittäin monille ruoka-aineille. On paljon helpompi luetella ne ruoka-aineet, joita hän saa laittaa suuhunsa. Lisäksi hän on allerginen siitepölylle ja eläimille. Myös astma vaivaa. Kolmivuotiaaksi asti hän saattoi syödä vain perunaa, porkkanaa, hirvenlihaa ja päärynää. Tällä hetkellä sallittuja ruoka-aineita on sentään jo parikymmentä, kertoo Emilian äiti Anneli. - Ensimmäiset vuodet olivat vaikeita, kun Emilia kärsi hirveästä ihottumasta. Oikeastaan hänellä ei ollut ihoa ollenkaan. Se oli yhtä raapimista ja huutamista - ja rasvaamista. Yöksi laitettiin sukat tiukasti käteen. 
Nykyisin arki sujuu rutiinilla. Aina kun Emilia menee uuteen paikkaan tai aloittaa uuden harrastuksenn, on käytävä selittämässä, miten vakavasta allergiasta on kysymys. Onneksi tyttö tietää itse hyvin tilanteen, eikä ota koskaan mitään, ellei täysin varmasti tiedä, mitä se sisältää. Säännölliset allergiatestit ovat myös ikäviä. 

Tuskaisten oireiden ohella Emilian elämää on eniten vaikeuttanut syömisten ja juomisten rajallisuus. Myös eläinalleria haittaa eläinrakasta tyttöä. - Onneksi eläinallergia on hieman helpottanut. Vielä kolmisen vuotta sitten hän sai välittömiä oireita, kun menimme paikkaan jossa oli esimerkiksi hamstereita. Nyt Emilia voi jo käydä kaverin luona, jossa on koira, mutta kovin pitkään hän ei voi siellä viipyä. 
Emilian äidillä ei ole ollut milloinkaan allergiaa, isälläkin vain lievää oireilua. 13-vuotias isoveli on säästynyt allergioilta. Nelivuotias pikkuveli oli 2,5-vuotiaaksi allerginen maidolle ja viljoille, mutta sitten oireet katosivat. Kuopus on tyypillinen tapaus: valtaosa pienten lasten allergioista paranee ennen kouluikää. 





Tuossa siis pieni tekstin pätkä Aamulehdestä, joka on julkaistu muistaakseni (ja laskujeni mukaan) vuonna 2005. Siitä on siis vierähtänyt hetki, ja asiat ovat muuttuneet - parempaan suuntaan. Otsikko jospa minä koiran saisin.. kävi toteen noin vuosi julkaisun jälkeen. Sain oman pienen karvapallon, perheeseemme muutti Nappi, rodultaan coton de tulear. Alkuajoista en juurikaan muista mitään muuta kuin sen, että lupasin viedä koiraa ulos, vaikka taivaalta tippuisi kiviä. No, näinhän asiat ei kuitenkaan menneet ja koirasta tuli lähinnä perheen yhteinen. Vähän myöhemmin Napin kasvattaja otti meihin yhteyttä ja kysyi, haluaisimmeko sijoituskoiran. Hetken mietittyämme päätimme ottaa hänet vastaan ja perheeseemme muutti toinen cotton, Peppi. Onneksi, he tulivat hyvin toimeen keskenään, eikä sen suurempia ongelmia ollut ikinä. Vuonna 2016 ikävä kyllä jouduimme lopettamaan Pepin yllättävän sairauden vuoksi ja näin perheeseemme jäi enää yksi koira. Aluksi kotona oli hiljaista. Vaikka asuin viikot muualla opiskeluiden takia oli alku uutta ja erilaista yhden koiran kanssa.

Monet ovat ihmetelleet, miksi en ottanut koiraani mukaan, kun muutin omilleen. Tähän on helppo ja yksinkertainen vastaus - Nappi oli kiintynyt äitiini erittäin vahvasti, joten ajattelin koiran parasta ja hän sai jäädä asumaan äitini luokse. Koiran omistamisessa on toki hyvät mutta myös ne huonot puolet. Matkoille ei voi lähteä tuosta vain, eikä pidemmille reissuille. Kotiin on aina tultava yöksi, ellei ota koiraa mukaan. Noin kuukausi sitten, saatoimme rakkaan ystävämme viimeiselle matkalle ja tuo päivä oli elämäni surullisin päivä. Nyt elämä on erilaista, mutta helppoa.

Jos kiinnostaa muut allergiaan liittyvät postaukset, jotka nousivat silloin erittäin luetuiksi, niin tästä pääset jokaiseen!

Elämä allergian kanssa

Elämää allergisen kanssa

Tällaista ruokaa Emppu syö


- Emilia














tiistai 26. marraskuuta 2019

Paluu arkeen





Missä mennään tällä hetkellä? Kysyin instagramissa haluaisitteko mieluummin lukea tekstin vai katsoa videon. Molemmat vaihtoehdot saivat ääniä, joten tein molemmat! Yritän kirjoittaa tähän kaiken, mitä videolla sanon.

Sairaslomaahan mulla on jäljellä enää tämä viikko ja töihin paluu alkaa pikkuhiljaa tuntumaan enemmän todelta kuin aikaisemmin. Paluu normiarkeen jännittää ja vähän pelottaa, mutta olen ajatellut palaavani töihin ihan kuin en olisi pois koskaan ollutkaan ja soluttaudun arkeen mahdollisimman näkymättömästi. Muutoksia siellä on tapahtunut. Meidän ryhmästä on tullut kolmen kasvattajan ryhmä ja lapsiakin on tullut muutama uusi joukkoon mukaan. Mutta ei se mitään. Positiivisuuden kautta, tai ainakin yritän.

Eilen kävin taas sairaanhoitajan luona juttelemassa asioista. Mielenpäällä ei tällä kertaa ollut mitään erikoista, joten sairaanhoitaja sanoi että ''jutellaampa sinusta''. Meinasin sanoo että ei kiitos, mutta pidin suuni kiinni. Itsestä puhuminen on edelleen haastavaa ja jos ja kun terapian jossain vaiheessa aloitan, on tuo puhuminen, omien tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen yhtenä tavoitteena.



Perjantaina juhlimme molempien työpaikkojen pikkujouluja ja meinasi tulla valinnanvaikeus kumpiin osallistun. Päätin mennä ensin päikyn porukan mukana katsomaan standuppia ja sieltä sitten siirtyä elixia porukan mukaan. StandUpissa tunsin oloni hieman ulkopuoliseksi. Tuntui, että ympärilläni olisi ollut paksu kuori jonka sisällä olen. Ymmärrän sen, että työasioista puhuttaessa en pysty osallistumaan keskusteluihin, ja mieli teki välillä sanoa, että voidaanko vaihtaa puheenaihetta. Mutta onneksi ei kauaa keskusteltu työjuttuja. On kuitenkin ihan eri nähdä työkavereita erilaisessa ympäristössä. Sieltä siirryttyä Elixian pikkujouluihin tunnelma vähän nousi, ja illan edetessä mielikin kirkastui.

Terapeutin metsästys ei ole toistaiseksi tuottanut tulosta. Tänään kävin taas yhden uuden terapeutin luona. En oikein tiedä. Tuntuu turhauttavalta käydä useampien luona, vaikka tiedä että on myös ihan hyvä nähdä erilaisia tapoja toimia. Olen myös asennoitunut niin, että terapeutin etsimisessä voi mennä pitkäkin aika, ennenkuin sopiva osuu kohdalle. Mutta tämä asia vaatii kärsivällisyyttä!

Loppuun vielä iloinen asia, mistä tuli viime viikolla virallista kun vihdoin ehdin täyttämään kyseiset lomakkeet. Nimittäin.... OPINTOVAPAA! Kyllä, mä jään opintovapaalle tammikuussa ja aloitan opiskelut Varalan urheiluopistolla. Opinnot kestävät vain kevät kauden, joten sitten paluu työelämään odottaa - ainakin hetkeksi. En ole vielä miettinyt, mitä sitten, mutta mennään päivä kerrallaan fiilispohjalla. :)

Näihin iloisiin tunnelmiin, se on moro!

- Emilia

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Terapeutin metsästys

Olen kertonut asioista viime aikoina hyvin avoimesti ja jatkan sillä tiellä, koska olen kokenut sen olevan minulle sopivin tapa. Minulle tulee itselleni hyvä mieli, kun saan kirjoitettua vaikeita asioita ylös ja jonkun toisen luettavaksi. Ajatuksia on hyvä välillä jakaa jonkun kanssa, jotta saa myös muiden näkökulmia asioihin, joita on itse pyöritellyt päässään neljän seinän sisällä. Olen myös avoimuuteni kautta saanut viestejä lukijoilta ja seuraajilta, että olen kannustanut heitä hakemaan apua, jos tilanne on sitä vaatinut. Ja siihen haluan myös jatkossa pyrkiä. Kerrottua asioista, jotka ehkä koetaan asioina mistä ei missään nimessä saisi puhua ääneen. Ja niin olen myös itse aikaisemmin ajatellut.

Ajattelin tänään tulla kertomaan teille terapeutin etsinnästä. Tuolla kaupungin sairaanhoitajien ja lääkärien kanssa olemme keskustelleet, että kelan psykoterapiasta voisi olla minulle hyötyä. Ja näin ajattelen itsekin tällä hetkellä. Jotkut ehkä muistavat, että olen myös aikaisemmin ollut terapiassa. Mutta se tie loppui vähän lyhyeen. Teini-ikä ja kapinavuodet, en kokenut siitä mitään hyötä ja hävetti käydä terapiassa. Nyt olen kuitenkin etsinyt itselleni sopivaa terapeuttia. Selannut internettiä, katsonut eri suuntauksia, tutustunut terapeutteihin, laittanut viestiä ja saanut kielteisiä vastauksia kerta toisensa jälkeen. Mutta! Tällä hetkellä olen sopinut tutustumiskäynnin yhden terapeutin luokse viikon päähän ja odotan sitä innolla. Tiedän, että ensimmäinen, toinen, kolmas tai vielä kahdeksaskaan ei nappaa ja terapeutin etsimiseen voi kulua aikaa. Mutta toivotaan parasta!



Tämä on kuluttavaa. Tiedän, että aikaa täytyy käyttää jotta the one löytyy. Terapeutti ei voi olla kuka tahansa. Ja musta tuntuu, että minä jos joku olen hyvin nirso ihmisten suhteen. Terapeutin täytyy olla sellainen, jonka vastaanottoaikaa odotat innolla, odotat että pääset kertomaan asioistasi hänelle. Jos vähänkin tuntuu siltä, että ei oikein tiedä, niin silloin se ei ole oikea henkilö. Uskon, että huomaan heti jos meillä klikkaa. Turhauttavaa, jos terapeutti ei löydy pian. 

Marraskuu vetelee jo puolessa välissä, joten toivon myös työhön paluun odottavan pian. Ensi viikolla menen käymään kuitenkin työpaikalla moikkaamassa työkavereita ja vaihtamassa kuulumisia ja samalla osallistumassa valokuvaukseen! En malta odottaa, että pääsen kertomaan teille vuoden vaihteen jälkeen tapahtuvista muutoksista. Ja tiedän - tämä on ärsyttävää sanoa näin, mutta kerron vasta sitten kun kaikki on varmaa! 

Palataan! 

- Emilia