2017

Vuosi 2017 vetelee viimeisiään ja se on ollut todella tapahtumarikas ja paljon parempi kuin edellinen vuosi. Tänä vuonna on tapahtunut paljon hyviä ja iloisia asioita. Jouluaattoon on enää kolme yötä ja tänä vuonna on edessä enää yksi työpäivä. Lahjat on paketoitu ja pakattu, sillä huomenna matkaan joululomalle kotikonnuille Hämeenkyröön ja Lempäälään. Tämä loma on odotettu ja tulee niin tarpeeseen, varmasti jokaiselle. Ladataan akkuja, rentoudutaan ja nautitaan läheisten seurasta. Mutta sitä ennen, ennenkuin laitan läppärin kannen kiinni tältä vuodelta, haluan muistella kuluneen vuoden kohokohtia ja mitä kaikkea se on tuonut tullessaan.

UUSI TYÖPAIKKA RAISIOSSA

Mä kävin työhaastattelussa, koska halusin jotain pientä tienestiä opiskeluiden ohelle. Sain kuin sainkin paikan ja sitä kautta mahtavia kavereita ja ystäviä, joiden kanssa oli kiva tehdä töitä ja viettää välillä vapaa-aikaa. Vaikka välillä toki töiden ja viimeisen opiskelukevään yhdistäminen tuntui raskaalta, en kadu hetkeäkään sitä päätöstä ottaa paikkaa vastaan. Keväällä kävin vielä toisessakin työhaastattelussa, paikassa jossa olisin aloittanut valmistumiseni jälkeen syksyllä, ja sain myös paikan sieltäkin. 

ENSIMMÄINEN MUUTTO

Muutin ensimmäistä kertaa toukokuussa asumaan yksin. Odotin sitä päivää kuin kuuta nousevaa, mutta kun muuttoapuni lähti ja ulko-ovi pamahti kiinni, iski totuus vasten kasvoja ja jäin aivan yksin. En tiennyt, että reagoin niin voimakkaasti siihen, enkä olisi uskonut että ensimmäiset viikot tulevat olemaan niin rankkoja. Jokainen meistä tietenkin kokee asiat eri tavalla, mutta näistä asioista olisin halunnut keskustella enemmän. 

VALMISTUMINEN

Kolmen vuoden uurastus vihdoin palkittiin 2.6.2017 kun sain lastenohjaajan paperit käsiini. Niihin kolmeen vuoteen mahtui iloa ja surua, naurua ja kyyneliä, uusia kavereita, ystäviä. Turvallisia aikuisia, itsenäistymistä ja mitä vielä. Todistukseni oli todella hyvä, vaikka pelkkiä kiitettäviä se ei sisältänytkään. Olen tyytyväinen, että löysin alan jota opiskella ja joka tuntui omalta. Välillä koulutyöt olivat raskaita, mutta kolmeen vuoteen mahtui niin unohtumattomia asioita ja ihmisiä, että en vaihtaisi hetkeäkään pois. Ainut haikea asia oli se, ett enää en näkisi ystäviäni niin useasti kuin ennen. 

VAKITYÖ

Jo ennen valmistumista kävin työhaastattelussa, jonne olin lähettänyt hakemuksen jo hyvissä ajoin alkukeväästä. Haastattelu oli todella positiivinen ja siitä jäi hyvä mieli. Pari tuntia haastattelun jälkeen sainkin soiton, että minut palkattaisiin ja haluanko ottaa paikan vastaan - vastausta ei tarvinnut miettiä kauaa! Olen viihtynyt työpaikassa niin hyvin, että en voisi kuvitella itseäni töihin mihinkään muualle. Työmatka on lyhyt, viihdyn töissä ja työkaverit ovat huippuja! 

TOINEN MUUTTO

Ensimmäisessä vuokra-asunnossani ehdin asua vain kolme kuukautta, kunnes minua kutsui uudet haasteet. Edessä oli siis jälleen kerran asunnon etsintää ja muutto. Tällä kertaa tiesin, mitä odottaa. Ja kotiutuminen Espooseen sujui ehkä hieman paremmin, mitä Raisioon. Täällä minulla on ihana pikku kaksio, jonka koen niin omakseni, etten haluaisi muuttaa täältä vielä pitkään aikaan! 

Kuluneeseen vuoteen mahtui tietenkin myös paljon muuta, kuten festareita kesällä, illanviettoja kavereiden kanssa, leirejä, synttäreitä, kuntoilua, työssäoppeja, keikkoja, hauskanpitoa ja kaikkea muuta. Tämä vuosi oli siis kaikin puolin melko positiivinen asioiden suhteen. En väitä, että itse olisin ollut positiivinen, mutta verrattuna viime vuoteen tämä vuosi on ollut todella huikea! 

Myrskyn jälkeen, on poutasää - pitää hyvin paikkaansa! Toivottavasti ensi vuodesta tulee vähintäänkin yhtä hyvä. Uuden vuoden lupauksia olen jo hieman miettinyt, mutta palataan niihin vaikka vähän myöhemmin! 

Oikein ihanaa joulua ja rauhallista uutta vuotta kaikille! 

Mistä tunnistat ystävän?

Onko ystävä se, jota näet viikoittain? Soittelette, vaihdatte kuulumisia tämän tuosta ja et voisi olla erossa hänestä. Vai onko ystävä sellainen, johon ei tarvitse joka viikko pitää yhteyttä, mutta tärkeimmät asiat kerrotaan kuitenkin heti? Vai millainen on ystävä ja mikä on ystävän ja kaverin ero? 

Mä oon tässä viime päivien ja viikkojen aikana joutunut pohtimaan tuota kysymystä. Mulle ystävät on todella tärkeitä ja mä yritän olla se, joka kyselee kuulumisia ja pitää ystävyyssuhdetta yllä. Mulle ei oo väliä, jos ei viestitellä joka viikko tai edes joka kuukausi, mutta sen pitää olla molemminpuolista. Ystävyys ei kanna kovin pitkälle, jos vain toinen pitää yhteyttä, molempien tarvitsee ''hoitaa'' suhdetta saman verran. 

Mulle on nyt viimeistään tämän viimeisen muuton aikana varmistunut se, ketä voin kutsua ystäväksi ja ketä kaveriksi. Yksin muutto vieraalle paikkakunnalle voi olla aikamoinen shokki (josta voin kirjoittaa mielelläni myöhemmin lisää) - varsinkin, jos siellä ei ole entuudestaan ketään tuttua. Mun tilanteessani positiivista on se, että mulla asuu täällä täti ja serkut ja tällä hetkellä vain yksi ystävä. Mutta vasta tämän muuton myötä, mulle alkaa hahmottumaan se, kehen mä haluan pitää yhteyttä jatkossa. Toki on onneksi olemassa iki-ihana some mm. facebook, insta ja snapchat jonka kautta yhteydenpito voi olla helppoa. Mutta joka tilanteessa asia ei kuitenkaan ole aina niin mustavalkoista. Aina sanotaan että ''pidetään sitten yhteyttä'' ja näin tapahtuu ehkä kaksi ensimmäistä viikkoa, mutta sen jälkeen yhteydenpito katkeaa syystä tai toisesta. Luokittelen itseni jonkinlaiseksi draamakuningattareksi ja sen takia saatan olla hieman allapäin, jos joku ystävistäni ei ole pitänyt yhteyttä hetkeen. Oletan vian aina olevan minussa ja alan etsiä virheitä itsestäni, vaikka niin ei todellakaan pitäisi tehdä. 

Muuton myötä tuntuu siltä, että olen tipahtanut monesta kaveriporukasta pois. Onhan sekin fakta, että toista pitää nähdä myös ihan in real life. Toisten kanssa tapaamiset saattavat olla kivuttomia ja juttua on helppo jatkaa siitä, mihin on viimeksi jäänyt, mutta toisten kanssa tilanne saattaa olla hyvin kiusallinen. Ei välttämättä ole enää mitään yhteistä puheenaihetta tai muuten vain tuntuu oudolta nähdä pitkästä aikaa. 

Mä ainakin ikävöin kovasti sekä mun turkukavereita, että hämeenkyrökavereita, mutta jos se menee vain siihen, että mä olen ainoa joka koittaa pitää juttua yllä, niin pakko myöntää että myöskään mä en jaksa. Siinä erotellaan ystävät kavereista - minun mielestäni. Toisesta pelkän ''miten menee'' viestin lähettäminen voi tuntua mitäänsanomattomalta ja turhalta, mutta se viesti voi pelastaa jonkun ihmisen päivän! 

- Emilia

Valmistujaiset

Kesä on jo pian yli puolenvälin ja voisinko sanoa, että mä en oo vielä oikein ehtinyt tekemään mitään tavallisesta poikkeavaa - paitsi eilen! Juhlittiin vihdoin mun valmistujaisia täällä Hämeenkyrössä, ja oli kyllä ihan kiva ilmakin, eikä vettä satanut taivaalta. Mulla ei ollut kauhean isoja juhlia, mitä nyt pelkistä tädeistä, enosta ja serkuista tulee joku 30 vierasta ja sitten halusin kutsua vielä niitä tärkeimpiä ihmisiä. Yli puolet melkein perui, mutta se ei haittaa, me ehditään juhlia sitten joskus myöhemminkin. 

Me pidettiin juhlat yhdellä vanhalla kyläkoululla, sillä tässä on ollut kaikenlaista touhua ja tohinaa, niin täällä äidin luona niitä ei nyt sitten pidetty. Mutta en voi kun sanoa HUH. Kyllä juhlien järjestämiseen tarvitsee aina jotenkin superpaljon voimia ja hermoja. Mä oon varsinkin sellainen nyt eikä hetken päästä -ihminen, joten tää oli mulle haastavaa. Halusin kaiken olevan valmista, mutta loppujen lopuksi kaikki tuli ajoissa valmiiksi vaikka aluksi näytti siltä, ettei näistä juhlista tule yhtään mitään. 

Tarjottavia oli aika laidasta laitaan. Mä leivoin kerrankin itse edes jotain - mä en niin kauheasti tykkää leipoa mutta syömisessä mä autan mielelläni. Tarjoiluja miettiessä haastavaa oli se, että yksi vieraistani oli vegaani, mutta lopulta päätimme tehdä hänelle ihan omat tarjoilut. 

Lauantaina mä dippailin mansikoita suklaaseen ja meinasin jopa unohtaa tarjoillakin niitä juhlissa! Mä olin ihan lahopää, ja aina kun tuli uusi vieras paikalle, en meinannut edes muistaa että olin kutsunut just ne kaikki ketä eilen pääsikin paikalle. MUTTA ONNELLINEN JA KIITOLLINEN OLIN JOKAISESTA VIERAASTA <3

Ennen juhlia käytiin ottamassa parit kuvat musta valmiiksi, jotta ei sitten juhlien jälkeen tarvitse, kun hiukset ja meikki ei ole enää niin hyvin. Kuvien joukosta löysin itse muutaman hyvän kuvan, vaikka niitä taisikin olla lähemmäs sata. Mutta itse on aina niin kriittinen omille kuvilleen. Ehkä mä parin päivän päästä löydän vielä lisää kivoja kuvia, joita voin julkaista. Nyt ei sitten tarvitse onneksi vähään aikaan järjestää mitään juhlia. Saa vain itse osallistua muiden järjestämiin juhliin (vaikka kyllä mä tuparit meinaan syksyllä järjestää, mutta se on asia erikseen!). 

- Emilia

Muumimaailma

Mulla oli eilen tiedossa vapaapäivä ja olin suunnitellut siivoavani ja tekeväni ruokaa, ehkä myös käydä lenkillä. Nukkua pitkään ja vaan chillata muuten. Aamulla kuitenkin kun heräsin, mun pikkuserkkujen äiti oli laittanut mulle viestiä ja kysyi oonko töissä. Seuraavassa viestissä mua kysyttiinkin jo mukaan muumimaailmaan ja kerrottiin, että auto on 15min kuluttua pihassa. Siinä sitten pistin vipinää kinttuihin, puin päälleni ja laitoin naamani kuntoon. Ja ehdin! Pääsin mun ihanien pikkuserkkujen kanssa viettämään päivän muumimaailmassa. Me ei todellakaan nähdä usein, sillä välimatkaa on yli 800km, joten aamulla ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, lähdenkö mukaan.

Päivä kului ihan hujauksessa ja olisin toivonut sen kestävän vielä kauemmin. Muumimaailmassa on todellakin paljon nähtävää. Ja taidettiin jopa nähdä kaikki hahmotkin. Siellä oli paljon järjestettyä toimintaa, sekä myös itse kierrettävää. Ihan varmasti jokaiselle jotakin! Ja hyvin saa koko päivän siellä kulumaan. Me oltiin reissussa 5 tuntia ja siinä ajassa ehti kyllä kiertää joka nurkan ja touhuta kaikennäköistä. 

Mä olisin muutenkin halunnut tänä kesänä käydä muumimaailmassa, sillä mä on siellä käynyt viimeksi ihan pienenä, enkä siitä muista mitään. Onneksi mulla on suvussa ihania pieniä ja vähän isompiakin, joiden seurassa saan kokea tällaisia muistoja. 

Seuraava reissu taitaakin olla Ti-Ti Nallen taloon Ikaalisiin, heihoi vaan tutut, siellä nähdään! 

- Emilia

LASTENOHJAAJA

Viimeisimmästä blogitekstistä on vierähtänyt aikaa ja näiden kuukausien aikana on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Kun viime postauksessa kerroin, ettei minulla ole hajuakaan tulevaisuudesta, missä olen ja mitä teen, voin nyt iloksenne ilmoittaa että mä aloitan työt! 

Minulla oli valmistujaiset koululla perjantaina, jossa sain vihdoin käteeni tutkintotodistuksen ja voin nyt sanoa olevani valmis lastenohjaaja. Perjantaina tunnelmat olivat hieman ristiriitaiset, sillä osan kanssa en tiedä, milloin nähdään seuraavan kerran mutta osan kanssa meillä on jo varmat suunnitelmat siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Koululla itse juhlatilaisuus oli jännittävä. Meidän linja oli tehnyt kevätjuhliin videon ja sanoittanut uudelleen Anssi Kelan 1972 biisin. Se oli jännittävää kun vihdoin muut oppilaat saivat nähdä koko työmme, kun he olivat matkan varrella nähneet vain pieniä palasia, mite me some-kanaviin julkaisimme. 

Omia juhlia en vielä ehtinyt juhlimaan, sillä koko tämä kulunut viikonloppu oli jo täynnä menoa ja meininkiä. Päätin juhlia vasta heinäkuun puolella, juhlavalmisteluja ehtii tekemään paremmin ja ehkä ehdin saamaan vielä vähän väriä iholle. 

Niin uskomattomalta kuin tämä tuntuukin, että kolme vuotta on hurahtanut kuin siivillä. Ei enää opiskelua opistolla, ei nähdä enää kavereita päivittäin, ei näyttösuunnitelmia jne. En ehkä tule tajuamaan tätä vielä kesällä, vasta kun työt alkaa ja muut kaverit palaavat vielä koulun penkille. Mutta niinhän se on että jonkun loppu, on toisen alku. 

- Emilia

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Nyt kun mun valmistautuminen häämöttää jo ihan nurkan takana, on mieleen noussut kysymys että mitä seuraavaksi. Haenko vielä opiskelemaan? Etsinkö töitä? Lähdenkö aupairiksi? Nämä ovat ne kysymykset, joita mä oon viimeiset kuukaudet pyöritellyt päässäni ja miettinyt, että mitä ihmettä mä oikein haluan tulevaisuudelta.

Opiskelu ei sinänsä innosta enää näin monen vuoden opiskelujen jälkeen, mutta silti mulla olisi monta alaa, mitä mä voisin vielä opiskella. Liikunnanohjaaja ammattikorkeassa, luokanopettaja yliopistossa ja vaikka mitä muuta. Pääsykokeisiin mä en kuitenkaan ehkä jaksaisi keskittyä ihan sata prosenttisesti rankan opiskeluvuoden jälkeen, joten voi olla että mä ehkä jatkan opiskeluja sitten hamassa tulevaisuudessa. 

Töiden etsintä mulla on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Mulla on kova halu jo päästä muuttamaan omaan kämppään ja alkaa rakentaa omaa pientä kotia. Mulla on lähes kaikki huonekalut, mitä tuun tarvitsemaan mun ensimmäisessä asunnossa. Työt mahdollistaisi sen, että saisin alkaa etsimään asuntoa ja aloittaa aikuisen elämää! Se on samalla kivaa, mutta kuitenkin niin uutta ja jännittävää. Oman alan töitä mä ehdottomasti kuitenkin haluaisin, ja kyllä niitä työpaikkoja näyttää olevan ihan tarjollakin. Mulla ei kuitenkaan ole mitään ehdotonta EI kaupunkia vaan olen kyllä valmis muuttamaan töiden perässä sinne, mistä niitä mulle tarjottaisiin. 

Töitä ehtii kuitenkin tehdä elämässä vaikka kuinka monta vuotta, ja tähän elämän vaiheeseen yksi sopiva vaihtoehto olisi aupair vuosi jossain päin maailmaa. Mullahan ei ole siis tällä hetkellä kämppää, mikä sitoisi mua millään tavalla. Mulla ei ole kesäkuun jälkeen enää opintoja jäljellä. Eikä mulla ole vielä kesätöitäkään tiedossa. Mä oon löytänyt muutaman hyvän perhevaihtoehdon, joka voisi sopia mulle, mutta ongelmana mulla on se, että mä haluaisin kovasti tehdä niitä oman alan töitä! Oon yrittänyt kysellä kavereiden ja muiden aikuisten mielipiteitä asiasta, mutta oon saanut myös tosi ristiriitaisia vastauksia. Osa kannustaa ehdottomasti lähtemään ulkomaille ja osa taas kannustaa työn tekoon. Aupair kokemus varmasti kasvattaisi mua ihmisenä ja opettaisi mulle uusia asioita. 

Mulle ei kuitenkaan nyt ole oikein mikään selvää mitä tulevaisuudeltani haluan vaikka oon yrittänyt listata asioiden positiivisia ja negatiivisia puolia. Kysynkin siis teiltä, mitä itse tekisitte mun tilanteessa? Onko joku ollut aupairina ja voisi jakaa kokemuksensa? 

Sateenkaarisillalla

Ikävää aloittaa vuosi näin surullisin mielin. Luulin, että syksy oli rankka ja surulliset asiat jo takanapäin, mutta jotenkin kummallisesti mun huono tuuri se näyttää jatkuvan edelleen vuonna 2017. Mä palasin jo siis Turkuun ja takaisin koulunpenkille, mutta viimeinen viikonloppu ennen kouluun paluuta lomalta ei mennyt hyvin. Ihmettelin, miksi toinen koiristamme käyttäytyy kummallisesti eikä ole oma itsensä. Oksentelee eikä häntäkään heilu iloisesti. Kerroin asiasta äidille kun hän palasi kotiin pikkuveljeni kanssa ja luulimme, että kyseessä on vain närästystä, mitä on ollut aikaisemminkin. Lähdin turkuun ihan hyvillä mielin, ajatellen että näen vielä molemmat koirat perjantaina kun tulen kotiin viikonlopun viettoon. Asiaan kuitenkin tuli muutos. Äitini varasi ajan eläinlääkärille, ja sieltä he lähtivät vielä röntgen kuviin. Koiraltamme löydettiin kasvain, joka osoittautui pahanlaatuiseksi. Koska Pepin ollessa jo 12-vuotias, olisi leikkaus ollut liian haastavaa, ja mahdollisesti jopa turhaa. Niinpä äitini laittoi minulle viestiä, että Peppi on nukutettu. Luulin ensin että kasvain saadaan leikattua mutta äitini tarkensi asiaa ja kertoi sen olevan ikuista unta. Peppi ehti täyttää tammikuun ensimmäisenä päivänä  tuon 12 vuotta ja nyt siirtyi sitten koirien taivaaseen. Yksi tädeistäni sanoikin, että siellä Peppi on nyt vaarin kanssa ja vaari saa antaa herkkuja ja käskeä tekemään temppuja (niinkuin vaarilla oli aina tapana kun kävimme heillä kylässä koirien kanssa). Siellä heillä on onneksi toisensa eikä kummankaan tarvitse olla yksin.

Kaikista kurjinta tässä on se, että en saanut hyvästellä Peppiä. En tiedä olisinko pystynyt olla läsnä eläinlääkärissä, sillä muutama vuosi aiemmin, pyörryin eläinlääkärissä. Olisin kuitenkin halunnut olla vieressä loppuun asti. Silittää niin kauan, kunnes ei olisi enää kipua ja tuskaa. Tiedän, että koirallani on nyt kaikki hyvin, eikä hänen tarvitse enää kärsiä, mutta ikävä on kova, liian kova. Tiedän, että en aina kodellut koiriamme tasapuolisesti, mutta rakastin ja rakastan edelleen molempia yhtä paljon. Mulle oli aikoinaan vain pelkkänä unelmana saada koira ja lopulta meidän perheestä niitä löytyi kaksi. En pysty kuvittelemaan elämää ilman toista koiraamme. Ei kuulu enää haukuntaa, eikä vastassa ole enää kahta karvaista kaveria heiluttamassa häntää tullessani kotiin. Kumpa olisin osannut tehdä jotain toisin. Mutta menetettyä ei saa enää takaisin. Enää vain muistot kultaavat sydäntä ja ehkä surukin helpottaa ajan myötä. 

-Emilia

Uusi Alku 2017

Mulle joka vuoden perinteeksi muodostunut Uusi Alku-tapahtuma järjestettiin taas eilen Lempäälässä. Startattiin päivällä auto kohti Hakkaria ja vietettiin melkein koko päivä kuunnellen hyvää musiikkia. Toi tapahtuma on siitä kiva, että se ei tyhjennä rahapussia lopullisesti ja kestääkin vain päivän verran ja on lähellä. Siellä on monenlaista eri toimintaa, kuten just konsertteja, raamattuopetuksia, eri toimintakanavia esim. musiikki, impro, tanssi. Siellä on open stage, missä mäkin olin muutama vuosi sitten esiintymässä mun kaverin kanssa. Ja päivän päätteeksi siellä on vielä messu, mutta me ei eilen osallistuttu sitten siihen, kun lähdettiin jo ajamaan kotiin päin. Tän tapahtuman mä halusin ikuistaa vähän eri tavalla kuin ennen ottamalla vaan pelkkiä kuvia. Sen sijaan mä otin videoita pitkin päivää ja tänään mä sitten pääsin editoimaan mun ensimmäistä videoo, joten älkää katselko sitä ihan niin kriittisesti - jostainhan on aloitettava. Videon pääset tsekkaamaan täältä, jos se ei jostain syystä näy tuossa alapuolella.

Tänään ja huomenna on vielä viimeiset lomapäivät ennen kouluun paluuta, ja mulla ei oo sen kummallisempia suunnitelmia kuin pakkaaminen. Odotan jotenkin omalla tavalla koulun alkavan, vaikka tiedän, että ensimmäisen koulupäivän jälkeen taidan olla jo ihan kypsä siihen hommaan. Mutta pääsen ainakin Turkuun. Meillähän on siis enää koulua jäljellä joku kuusi viikkoa ja sitten alkaa viimeinen työssäoppi. Sitä ennen meillä on kuitenkin tosi paljon erilaisia projekteja ja tapahtumia järjestettävänä, että tää kevät ei kyllä tuu olemaan helppo, mutta sitäkin kivempi. 

- Emilia

Mitä tapahtui vuonna 2016?

On aika muistella mennyttä vuotta ja taas pitkästä aikaa herätellä blogia henkiin. 2016 vuonna kirjoitin blogiini vain 13 tekstiä, mikä on keskimääräisesti noin 1 per kuukausi. Loppu vuotena en kuitenkaan kirjoittanut yhtään mitään, liekö syynä jatkuva väsymys ja stressi sekä töiden että koulun osalta. Olkoon siis blogin akherampi kirjoittaminen yksi uudenvuoden lupauksistani. Jos pitäisi kuvailla mennyttä vuotta yhdellä sanalla, olisi se raskas, ei niinkään fyysisesti, mutta henkisesti kyllä. 

TAMMIKUU 

Tammikuussa vietettiin pienimmän serkkuni ristiäisiä ja ainakaan tällä hetkellä lähitulevaisuudessa ei ole ristiäisiä tiedossa, vaikka niitä melkein joka vuosi on ollutkin. Melkein joka vuoden perinteeksi noussut tapahtuma Uusi Alku oli tapansa mukaisesti tammikuussa ja olin jälleen paikanpäällä kuuntelemassa hyvää musiikkia ja näkemässä kavereita. Kyseinen tapahtuma järjestetään taas huomenna, ja haluaisin mennä paikanpäälle, mutta kovat pakkaset saattavat tulla esteeksi, sillä auton ollessa koko päivän kylmässä, pelkään että se ei enää päivän päätteeksi lähde käyntiin. Katsotaan, mitä keksitään. Kävin myös viime vuonna luistelemassa pitkästä aikaa ja tahtoisin tänä vuonna myös. 

HELMIKUU

Helmikuussa juhlittiin kaverini syntymäpäiviä Turussa, kävin paljon kuntosalilla ja tein myös töitä. Vietin myös aikaa pikkusiskoni kanssa kun kävimme elokuvissa, muistaakseni katsomassa Risto Räppääjä ja yöhaukan. Koulussa meillä oli paljon tekemistä ja yhtenä suurimpana näytelmän harjoittelu ja sen esittäminen muutamissa päiväkodeissa. Se osottautui hyväksi, sillä saimme kehuja monilta opettajilta! Kävin myös hyvän ystäväni kanssa katsomassa Cheekkiä Helsingissä, ja jälleen kerran keikka oli mieletön. 

MAALISKUU

Maaliskuussa ei tapahtunut mitään hirveän ihmeellistä. Perus arkea, kuntoilua ja koulua. 

HUHTIKUU

Huhtikuussa alkoi työssäoppi, jonka suoritin koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Oli kiva nähdä, miten erilaisissa työympäristöissä me lastenohjaajat valmistuttuamme voimme työskennellä, mutta en kokenut sitä niinkään omaksi jutuksi. Huhtikuussa alkoi myös olla töitä vähän enemmän, sillä myöhemmin keväällä meillä oli kolme isompaa konserttia. Vietimme myös vaarini 75-vuotis syntymäpäiviä melkein koko suvun voimin, ja mahtoi olla sairaalassa ihmettelemistä kun melkein 15 alle 18-vuotiasta lasta ja reilu 10 aikuista pyöri sairaalan käytävillä syöden jäätelöä! 

TOUKOKUU

Toukokuussa pääsin vihdoin takaisin Turkuun työssäoppimisen lopun johdosta ja oli ihanaa nähdä kavereita monen viikon jälkeen. Arkeen paluu on aina parasta, sillä vaikka työssäoppimisessa on mukavaa ja erilaista kuin koulussa, tuo se mukanaan omat haasteensa ja stressitekijät. Toukokuussa meillä oli kolme konserttia: Lahdessa, Turussa ja Tampereella. Oli mukavaa saada taas yksi kokemus lisää. Vietimme myös iltoja jokirannassa ilmojen ollessa jo melko lämpimät. Osallistuin myös luokkakaverini kanssa koulumme järjestämään kyky-kisaan ja vaikka itse sanonkin, meidän esitys oli huikea ja saimme myös muutamat ystävämme kyyneliin! Esityksen pääsee kuuntelemaan tästä. 

KESÄKUU

Kesäkuu tuntui olevan juhlia täynnä. Ennen kesäloman alkua vietimme muutaman ystävän valmistujaisia koululla aika haikein tunnelmin. Kaverini, joka oli kuluneen lukuvuoden kämppiksenä, valmistui viittomakielenohjaajaksi. Juhlin myös muutaman kaverin ylioppilaaksi pääsyä Hämeenkyrössä sekä serkkuni rippijuhlia. Juhannuksena kaksi koulukaveriani tulivat tänne meille ja vihdoin monen vuoden jälkeen uskaltauduin kastamaan talviturkin! Kävin myös flowparkissa pitkästä aikaa. Kesäkuussa oli myös aika aloittaa kesätyöt.

HEINÄKUU

Heinäkuussa käytiin keikalla laivalla ja päästiin nopeasti Tallinnaan shoppailemaan. Jo perinteeksi muodostuneet TammerFestit vietettiin heinäkuussa, ja olin siellä kahden mun koulukaverin kanssa. Heinäkuussa vietettiin myös täällä kotona mun pikkuveljen rippijuhlia. Mutta myös sitä ihan tavallista arkea mahtui joukkoon mukaan, treeniä ja töitä. 

ELOKUU

Elokuussa me taltioitiin meidän kevään kolme keikkaa ja se oli mahtava kokemus. Kolmena päivänä aamusta iltaan piti olla skarppina kameran edessä, mutta onneksi meidän työporukka oli huippu, niin se teki siitä vähän helpompaa. Ja lopputulos oli aika mieletön, kannattaa tsekata Ti-Ti Nalle Nallet vauhdissa dvd! Vietettiin myös kesäkauden päättäjäisiä Purimolla ja tällä kertaa mäkin myös kävin uimassa! Kävin myös Turussa ennen koulun alkua ja päästiin jälleen festaritunnelmaan, kun kävin tsekkaamssa AuraFestien meiningin. Oli aika huippua, ja ehkä tänä vuonna on sit mentävä uudestaan. Elokuussa myös sattui vähän ikävempiäkin asioita, nimittäin saatettiin mun vaari viimeiselle matkalle. Elokuussa oli myös aika palata koulun penkille ja viimeisen vuoden kimppuun.

SYYSKUU

Tää kuukausi on se, mitä odotan eniten vuodessa, koska silloin vietetään mun syntymäpäiviä! Tällä kertaa mentiin Tampereen yöhön parin kaverin kanssa, mutta myös Turussa turkukavereiden kanssa käytiin vähän karaokea laulamassa, tai oikeastaan mä lauloin ja muut kuunteli. Kävin myös superparkissa parin asuntolakaverin kanssa sekä Flowparkissa asuntolaporukan kanssa ja Tampereen flowparkissa Leean kanssa kiertämässä loput radat, mitkä alkukesästä jäi menemättä. 

LOKAKUU

Lokakuussa meillä starttas syksyn kiertueen treenit ja saatiin kauan odotetut käsikirjotukset. Luvassa oli paljon tuttua ja turvallista, mutta myös uusia haasteita! Kaikki viikonloput meni treeneissä ja viikot koulunpenkillä, joten voitte kuvitella miten vähissä mun energiat mahto olla, muutenkin kun päivät alkoi pimentyä. Koulussa meillä oli myös linjojen välinen säbäturnaus, jossa LO:t tuli pronssille ja jatkot oli tottakai järjestettävä. On meillä kyllä huippu porukkaa, pakko myöntää. Käytiin myös Leean kanssa viemässä mun serkkuja elokuviin, takaa-ajatuksena myös se, että nähtiin itsekin elokuva Kanelia kainaloon Tatu ja Patu. Lokakuussa myös alkoi työssäoppi joka oli suoritettava perhetyössä ja tää oli myös ensimmäinen työssäoppi, jonka suoritin Turussa. 

MARRASKUU

Marraskuussa meidän kiertue sitten starttas joten paljon mitään muuta ihmeellistä ei tapahtunut. Pääsin jälleen kiertämään Suomea ja näkemään eri konserttipaikkoja. Kokemuksena tää kiertue oli erilainen, mitä aikaisemmat mun isomman roolin myötä! Marraskuussa saatoimme myös yhden ystävämme viimeiselle matkalleen. 

JOULUKUU

Joulukuussa palasin takaisin koulunpenkille, käytiin Ellinooran keikalla, leivottiin pipareita. Joulun mä olin mun isän luona ja joulupäivänä tulin sitten äidin luo.  Kävin serkkupoikien kanssa funparkissa ja elokuvissa serkun kanssa. Uuden vuoden vietin Turussa parin koulukaverin kanssa. 

Muistelin itse, että viime vuonna ei paljon tapahtunut, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olihan siinä aika tapahtumarikas vuosi. Tälle vuodelle on tiedossa jo paljon kivoja asioita. Vuonna 2017 haluan paljon enemmän iloa ja rakkautta, positiivisia kokemuksia. Yhtenä mun uuden vuoden lupauksena on karkki- ja sipsilakko. En tiedä vielä kuinka kauan, mutta katsotaan! 

- Emilia