''Siis tiedätkö mitä, sä oot niin oikeella alalla! Saat tehdä just sitä mistä tykkäät.''
Nuo sanat kuulin eilen kaverin suusta ja se sai mut pohtimaan vähän enemmän koko asiaa. Oon super onnellinen, että löysin tieni just Turun kristilliseen opistoon. Saan oikeasti tehdä sitä mistä nautin ja vihdoin musta tuntuu myös itsestäni siltä, että ehkä tää on se mun juttu. Haaveilen tulevaisuudesta, mahdollisista työpaikoista ja tulevista työvuosista. Tää koulu on antanut mulle tässä kahdessa vuodessa enemmän, kuin ehkä mikään muu tähän mennessä. Koko ajan oma fiilis vain vahvistuu ja halu työelämään pääsystä kasvaa.
Juteltiin eilen kaverin kanssa tästä. Liikutuin kun kerroin, miten hyvältä musta vihdoin tuntuu. Saan opiskella just sitä, mitä haluan. Meidän koulu on oikeasti paras (vaikka jokainen taitaa niin omasta koulustaan sanoa!). Meidän koulussa oikeasti välitetään oppilaista ja tuntuu että koulun yhteishenki on tosi hyvä, vaikka siellä paljon oppilaita onkin. Meidän luokalla oli mun aloittaessa 25, mutta tällä hetkellä meitä taitaa olla enää 15. Luokkamme yhteishenki on vain kasvanut entisestään, enkä halua edes kuvitella että me valmistutaan ensi keväänä ja sitten tälle porukalle pitäisi sanoa heipat. Puhumattakaan asuntolaporukasta! Pelkkä ajatuskin valmistumisesta vähän pelottaa. Oon saanut niin paljon uusia ystäviä, joten pitää vain toivoa että yhteydenpito jatkuu vielä valmistumisen jälkeen.
Tässä osa asuntolaporukasta!
Mietin välillä, että mitä jos en olisi päässyt tuohon kouluun. Tai mitä jos olisinkin valmistunut lukiosta ajallaan 2013 keväällä. Olisinko nyt tässä? Tai mitä jos olisin käynyt lukion Parkanossa, missä sen aloitin. Olisiko elämä yhtään samanlaista? Mä oon niin onnellinen ja haluaisin vain että aika pysähtyy. Viimeinen vuosi menee todennäköisesti yhtä nopeasti kuin aiemmat vuodetkin. Siitä pitää ottaa kaikki irti ja muistaa nauttia. Joku on joskus minulle sanonut, että älä tee työtä rahasta vaan rakkaudesta ja tuntuu että se sopii tähän juuri sopivasti!
- E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti