lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannus tunnelmia !

Moikka taas kaikille ! 


Ajattelin tulla kertomaan hieman, mitä mun juhannukseen oikeen kuului. No, ensinnäkin olin töissä sekä juhannusaaton että juhannuspäivän, mutta silti ehdin nähdä mitä huikeimpia ihmisiä! :) Perjantaina meillä oli siis tiedossa kaverin yllätysläksiäiset jotka onnistu kyllä ihan täydellisesti! :) Eli siis yks mun parhaimmista ystävistä on lähdössä vuodeksi Australiaan vaihto-oppilaaksi, joten järjestimme tälläisen tapahtuman. Olin siellä vain hetken, koska tahdoin nähdä myös mun ihania serkkuja jotka oli tullut mummulaan, niin lähdin sinne sitten loppuillaksi. En ehtinyt ottaa koko kakusta kuvaa, mutta tässä on kakku, minkä jotkut oli sitten sinne väsännyt. 


Mummulassa oli kivaa nähdä serkkuja pitkästä aikaa ja yhden serkun kanssa innostuimme jälleen ottamaan kauhean kasan valokuvia! Grillailtiin ja valokuvailtiin ja juteltiin ja naurettiin! Oli yllättävän hauskaa. Kuvat saa puhua puolestaan, vaikka niitä ei paljoa olekaan. 


Auringonlaskua..

Olisi tehnyt mieli maistaa..

Tottakai mummulassa on myös juhannuskokko!! 

Tänään oli vuorossa vähän erilaisempi illanvietto. Sekin ystävien kanssa! Pelailtiin bilistä ja syötiin ja voi sitä naurun määrää!! Taidettiin olla ehkä vähän yliväsyneitä ja jututkin olivat sen mukaisia. Voitin kuitenkin biljardin monta kertaa!! ( tosin, ei puhuta että miten voitin.. ) Kaiken puolin oli hauska juhannus, ja nyt mua odottaa muutaman päivän loma ja sitten takaisin töihin! Vielä muutama kuva tältä päivältä! :)



Ehkä paras biliskaveri koskaan!! <3

Mutta mukavaa kesäloman jatkoo kaikille, palaillaan! 

- Emilia :)




2 kommenttia: