tiistai 7. elokuuta 2012

Menoa ja meininkiä.

Moikka taas!

Alkuun pahoittelen kun en oo kirjoittanut taaskaan pitkään aikaan. Oon mukamas ollu koko ajan menossa jossakin, että ei oo vaan ollu aikaa pysähtyä ja kirjoittaa. Kesäloma vetää viimesiään ja kouluun pitäisi palatakin aivan pian. Onko pakko jos ei tahdo? Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät ja enää 41 yötä siihen että englannin kirjoitukset ois ohi, ainakin toistaseks. Syntymäpäiväkin lähestyy hurjaa vauhtia, enkä oo vieläkään oikein päättänyt mitä ajattelin tehdä sinä päivänä kun täytän 18. Eihän se niin kummallinen päivä ole, mutta askel aikuisuuteen. Vaikka eihän musta nyt aikuista tuukkaan... 


Viikonloppuna täällä Hämeenkyrössä oli hämyvestarit. Mulla ei siltä reissulta ole oikein kuvia, kun en viitsinyt tuota mun järkkäriä sinne raahata, laukussa oli muutenkin ahdasta ;) Sunnuntai iltana meillä sitten alkoi pitkän kesätauon jälkeen taas harjoitukset. Oli kyllä mukava päästä taas reenaamaan ja näkemään joukkuekavereita. Meillä olisi siis varmaankin tiedossa kahdet kisat nyt syyskaudella ja odotan niitä innolla! En oo oikeasti tehnyt paljon mitään, mutta tuntuu silti että ei oo vain ollut aikaa pysähtyä istumaan ja kirjoittamaan. Oon lukenut kirjoituksiin ja käynyt lenkillä. + Oon ollut myös töissä. Nyt mulla on menossa kolmen päivän vapaat ja torstaina sit töihin ja sit onkin 4päivän vapaat ja lähden mun kaverin kanssa Helsinkiin päin ja sit mennään mun serkuille yöksi. Olin sen jo ihan unohtanut! Mutta nyt, mulla ei taida olla oikein enempää kerrottavaa.. Eikä mulla ole oikein kuviakaan.. Mutta ei anneta sen haitata. Seuraavasta postauksesta tulee taas parempi.


Hyvää loppuviikkoa kaikille!

- Emilia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti