lauantai 7. tammikuuta 2017

Uusi Alku 2017

Mulle joka vuoden perinteeksi muodostunut Uusi Alku-tapahtuma järjestettiin taas eilen Lempäälässä. Startattiin päivällä auto kohti Hakkaria ja vietettiin melkein koko päivä kuunnellen hyvää musiikkia. Toi tapahtuma on siitä kiva, että se ei tyhjennä rahapussia lopullisesti ja kestääkin vain päivän verran ja on lähellä. Siellä on monenlaista eri toimintaa, kuten just konsertteja, raamattuopetuksia, eri toimintakanavia esim. musiikki, impro, tanssi. Siellä on open stage, missä mäkin olin muutama vuosi sitten esiintymässä mun kaverin kanssa. Ja päivän päätteeksi siellä on vielä messu, mutta me ei eilen osallistuttu sitten siihen, kun lähdettiin jo ajamaan kotiin päin. Tän tapahtuman mä halusin ikuistaa vähän eri tavalla kuin ennen ottamalla vaan pelkkiä kuvia. Sen sijaan mä otin videoita pitkin päivää ja tänään mä sitten pääsin editoimaan mun ensimmäistä videoo, joten älkää katselko sitä ihan niin kriittisesti - jostainhan on aloitettava. Videon pääset tsekkaamaan täältä, jos se ei jostain syystä näy tuossa alapuolella.







Tänään ja huomenna on vielä viimeiset lomapäivät ennen kouluun paluuta, ja mulla ei oo sen kummallisempia suunnitelmia kuin pakkaaminen. Odotan jotenkin omalla tavalla koulun alkavan, vaikka tiedän, että ensimmäisen koulupäivän jälkeen taidan olla jo ihan kypsä siihen hommaan. Mutta pääsen ainakin Turkuun. Meillähän on siis enää koulua jäljellä joku kuusi viikkoa ja sitten alkaa viimeinen työssäoppi. Sitä ennen meillä on kuitenkin tosi paljon erilaisia projekteja ja tapahtumia järjestettävänä, että tää kevät ei kyllä tuu olemaan helppo, mutta sitäkin kivempi. 

- Emilia

torstai 5. tammikuuta 2017

Mitä tapahtui vuonna 2016?

On aika muistella mennyttä vuotta ja taas pitkästä aikaa herätellä blogia henkiin. 2016 vuonna kirjoitin blogiini vain 13 tekstiä, mikä on keskimääräisesti noin 1 per kuukausi. Loppu vuotena en kuitenkaan kirjoittanut yhtään mitään, liekö syynä jatkuva väsymys ja stressi sekä töiden että koulun osalta. Olkoon siis blogin akherampi kirjoittaminen yksi uudenvuoden lupauksistani. Jos pitäisi kuvailla mennyttä vuotta yhdellä sanalla, olisi se raskas, ei niinkään fyysisesti, mutta henkisesti kyllä. 

TAMMIKUU 
Tammikuussa vietettiin pienimmän serkkuni ristiäisiä ja ainakaan tällä hetkellä lähitulevaisuudessa ei ole ristiäisiä tiedossa, vaikka niitä melkein joka vuosi on ollutkin. Melkein joka vuoden perinteeksi noussut tapahtuma Uusi Alku oli tapansa mukaisesti tammikuussa ja olin jälleen paikanpäällä kuuntelemassa hyvää musiikkia ja näkemässä kavereita. Kyseinen tapahtuma järjestetään taas huomenna, ja haluaisin mennä paikanpäälle, mutta kovat pakkaset saattavat tulla esteeksi, sillä auton ollessa koko päivän kylmässä, pelkään että se ei enää päivän päätteeksi lähde käyntiin. Katsotaan, mitä keksitään. Kävin myös viime vuonna luistelemassa pitkästä aikaa ja tahtoisin tänä vuonna myös. 

HELMIKUU
Helmikuussa juhlittiin kaverini syntymäpäiviä Turussa, kävin paljon kuntosalilla ja tein myös töitä. Vietin myös aikaa pikkusiskoni kanssa kun kävimme elokuvissa, muistaakseni katsomassa Risto Räppääjä ja yöhaukan. Koulussa meillä oli paljon tekemistä ja yhtenä suurimpana näytelmän harjoittelu ja sen esittäminen muutamissa päiväkodeissa. Se osottautui hyväksi, sillä saimme kehuja monilta opettajilta! Kävin myös hyvän ystäväni kanssa katsomassa Cheekkiä Helsingissä, ja jälleen kerran keikka oli mieletön. 

MAALISKUU
Maaliskuussa ei tapahtunut mitään hirveän ihmeellistä. Perus arkea, kuntoilua ja koulua. 



HUHTIKUU
Huhtikuussa alkoi työssäoppi, jonka suoritin koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Oli kiva nähdä, miten erilaisissa työympäristöissä me lastenohjaajat valmistuttuamme voimme työskennellä, mutta en kokenut sitä niinkään omaksi jutuksi. Huhtikuussa alkoi myös olla töitä vähän enemmän, sillä myöhemmin keväällä meillä oli kolme isompaa konserttia. Vietimme myös vaarini 75-vuotis syntymäpäiviä melkein koko suvun voimin, ja mahtoi olla sairaalassa ihmettelemistä kun melkein 15 alle 18-vuotiasta lasta ja reilu 10 aikuista pyöri sairaalan käytävillä syöden jäätelöä! 

TOUKOKUU
Toukokuussa pääsin vihdoin takaisin Turkuun työssäoppimisen lopun johdosta ja oli ihanaa nähdä kavereita monen viikon jälkeen. Arkeen paluu on aina parasta, sillä vaikka työssäoppimisessa on mukavaa ja erilaista kuin koulussa, tuo se mukanaan omat haasteensa ja stressitekijät. Toukokuussa meillä oli kolme konserttia: Lahdessa, Turussa ja Tampereella. Oli mukavaa saada taas yksi kokemus lisää. Vietimme myös iltoja jokirannassa ilmojen ollessa jo melko lämpimät. Osallistuin myös luokkakaverini kanssa koulumme järjestämään kyky-kisaan ja vaikka itse sanonkin, meidän esitys oli huikea ja saimme myös muutamat ystävämme kyyneliin! Esityksen pääsee kuuntelemaan tästä

KESÄKUU
Kesäkuu tuntui olevan juhlia täynnä. Ennen kesäloman alkua vietimme muutaman ystävän valmistujaisia koululla aika haikein tunnelmin. Kaverini, joka oli kuluneen lukuvuoden kämppiksenä, valmistui viittomakielenohjaajaksi. Juhlin myös muutaman kaverin ylioppilaaksi pääsyä Hämeenkyrössä sekä serkkuni rippijuhlia. Juhannuksena kaksi koulukaveriani tulivat tänne meille ja vihdoin monen vuoden jälkeen uskaltauduin kastamaan talviturkin! Kävin myös flowparkissa pitkästä aikaa. Kesäkuussa oli myös aika aloittaa kesätyöt.

HEINÄKUU
Heinäkuussa käytiin keikalla laivalla ja päästiin nopeasti Tallinnaan shoppailemaan. Jo perinteeksi muodostuneet TammerFestit vietettiin heinäkuussa, ja olin siellä kahden mun koulukaverin kanssa. Heinäkuussa vietettiin myös täällä kotona mun pikkuveljen rippijuhlia. Mutta myös sitä ihan tavallista arkea mahtui joukkoon mukaan, treeniä ja töitä. 



ELOKUU
Elokuussa me taltioitiin meidän kevään kolme keikkaa ja se oli mahtava kokemus. Kolmena päivänä aamusta iltaan piti olla skarppina kameran edessä, mutta onneksi meidän työporukka oli huippu, niin se teki siitä vähän helpompaa. Ja lopputulos oli aika mieletön, kannattaa tsekata Ti-Ti Nalle Nallet vauhdissa dvd! Vietettiin myös kesäkauden päättäjäisiä Purimolla ja tällä kertaa mäkin myös kävin uimassa! Kävin myös Turussa ennen koulun alkua ja päästiin jälleen festaritunnelmaan, kun kävin tsekkaamssa AuraFestien meiningin. Oli aika huippua, ja ehkä tänä vuonna on sit mentävä uudestaan. Elokuussa myös sattui vähän ikävempiäkin asioita, nimittäin saatettiin mun vaari viimeiselle matkalle. Elokuussa oli myös aika palata koulun penkille ja viimeisen vuoden kimppuun.

SYYSKUU
Tää kuukausi on se, mitä odotan eniten vuodessa, koska silloin vietetään mun syntymäpäiviä! Tällä kertaa mentiin Tampereen yöhön parin kaverin kanssa, mutta myös Turussa turkukavereiden kanssa käytiin vähän karaokea laulamassa, tai oikeastaan mä lauloin ja muut kuunteli. Kävin myös superparkissa parin asuntolakaverin kanssa sekä Flowparkissa asuntolaporukan kanssa ja Tampereen flowparkissa Leean kanssa kiertämässä loput radat, mitkä alkukesästä jäi menemättä. 

LOKAKUU
Lokakuussa meillä starttas syksyn kiertueen treenit ja saatiin kauan odotetut käsikirjotukset. Luvassa oli paljon tuttua ja turvallista, mutta myös uusia haasteita! Kaikki viikonloput meni treeneissä ja viikot koulunpenkillä, joten voitte kuvitella miten vähissä mun energiat mahto olla, muutenkin kun päivät alkoi pimentyä. Koulussa meillä oli myös linjojen välinen säbäturnaus, jossa LO:t tuli pronssille ja jatkot oli tottakai järjestettävä. On meillä kyllä huippu porukkaa, pakko myöntää. Käytiin myös Leean kanssa viemässä mun serkkuja elokuviin, takaa-ajatuksena myös se, että nähtiin itsekin elokuva Kanelia kainaloon Tatu ja Patu. Lokakuussa myös alkoi työssäoppi joka oli suoritettava perhetyössä ja tää oli myös ensimmäinen työssäoppi, jonka suoritin Turussa. 



MARRASKUU
Marraskuussa meidän kiertue sitten starttas joten paljon mitään muuta ihmeellistä ei tapahtunut. Pääsin jälleen kiertämään Suomea ja näkemään eri konserttipaikkoja. Kokemuksena tää kiertue oli erilainen, mitä aikaisemmat mun isomman roolin myötä! Marraskuussa saatoimme myös yhden ystävämme viimeiselle matkalleen. 

JOULUKUU
Joulukuussa palasin takaisin koulunpenkille, käytiin Ellinooran keikalla, leivottiin pipareita. Joulun mä olin mun isän luona ja joulupäivänä tulin sitten äidin luo.  Kävin serkkupoikien kanssa funparkissa ja elokuvissa serkun kanssa. Uuden vuoden vietin Turussa parin koulukaverin kanssa. 


Muistelin itse, että viime vuonna ei paljon tapahtunut, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olihan siinä aika tapahtumarikas vuosi. Tälle vuodelle on tiedossa jo paljon kivoja asioita. Vuonna 2017 haluan paljon enemmän iloa ja rakkautta, positiivisia kokemuksia. Yhtenä mun uuden vuoden lupauksena on karkki- ja sipsilakko. En tiedä vielä kuinka kauan, mutta katsotaan! 

- Emilia

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Päivä kummipojan kanssa

Halusin viettää tänä kesänä päivän mun kummipojan kanssa kahdestaan. Alunperin ajattelin, että olisin vienyt meidät linnanmäelle, mutta lopulta päädyttiin särkänniemeen muiden menojen kannalta järkevämmäksi. Vietettiin siis eilen melkein koko päivä särkänniemessä. Sain kaverini kautta rannekkeet melkeimpä ilmaiseksi joten rahaa jäi enemmän huvitteluun ja ruokailuun. Vaikka S ei ihan hurjimpiin laitteisiin uskaltanutkaan tulla, niin ei se mun päivää silti pilannut. Pääasia että S oli onnellinen ja tykkäsi päivästä mun kanssa. Aurinko paistoi melkein koko päivän, välillä oli hieman pilvisempää mutta sadekuuroilta vältyttiin ihan kokonaan! 




S:n suosikkilaitteeksi nousi TakeOff, jossa hän olikin ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen kerta jännitti, mutta uudestaan oli mentävä - ja monta kertaa. Välillä oli pakko pitää silmiä kiinni, ettei mulle olisi tullut huonoa oloa ja S kysyikin yhden kerran että miksi sä pidät silmiä kiinni. Muita suosikkilaitteita olivat tukkijoki ja koskiseikkailu. Onneksi oltiin särkänniemessä heti kahdeltatoista, joten alku päivästä jonoja ei ollut melkein ollenkaan ja näin päästiin käymään useammassa laitteessa. 




Ei olla ennen vietetty kokonaista päivää kahdestaan ja kyllä huomasin, miten S nautti siitä, että kaikki huomio on hänessä itsessään. Mitä nyt kuulin sataan kertaan kaikki laitteet mihin hän haluaa mennä ja mihin ei, mutta en antanut sen häiritä. Myös mulla oli kiva päivä ja haluankin että vietettäisiin jatkossa enemmän aikaa ihan vain kahdestaan (vink vain S:n äidille!) Harmi vain, että välimatkaa Espooseen on jonkin verran, eikä sen takia päästä näkemään niin usein ja yleensä kun he tulevat meille kylään, pikkuveljeni on paljon mielenkiintoisempaa seuraa! 

Luvassa seuraaville kerroille voisi ainakin olla Heureka, ehkä jokin kiipeilypaikka, leffassa käyminen ja pääkaupunkiseudulla varmasti vaihtoehtoja löytyy enemmän kuin täältä suunnalta. 

Onko teillä ehdottaa jotain, mitä voisi tehdä 8-vuotiaan pojan kanssa? :)







keskiviikko 17. elokuuta 2016

Tällaista ruokaa Emppu syö


Allergiapostaukset on noussut jotenkin ylitse muiden, joten tässä edelleen jatkoa niille! Tällä kertaa vuorossa on katsaus mun ruokalautasille. Joidenkin mielestä on varmaan hankalaa keksiä sopivaa ruokaa tms mitä voisin syödä tai mitä minulle voisi tarjota. Kieltämättä se on itsekin välillä vähän hankalaa, sillä yleensä tulee syötyä vain sitä yhtä ja samaa ruokaa. Ravintolassa ruokailu menee kyllä yleensä aina yhdellä ja samalla kaavalla, lehtipihvi pelkällä suolalla, ei maustevoita tai mitään muutakaan ylimääräistä ja pelkät ranskalaiset. Siihen ei ehkä niin helposti kyllästy, sillä ravintoloissa tulee käytyä vähän harvemmin. 



Koulussa mä saan todella hyvää ruokaa! Ja vaikka keittäjät välillä pahoittelee että tarjolla on samaa ruokaa kuin vähän aikaa sitten, se on mulle ihan fine. Sekin on myös ihan fine, että mun ruuat saattaa näyttää värittömiltä ja maistua muiden mielestä mitättömältä, mutta pääasia on että mä tykkään. Salaattina mä yleensä syön joko porkkanaa, kurkkua tai vihreetä salaattia. Eipä ruokavalioon paljon muuta oikein mahdu. 

Niinkuin Mari kertoi yhdessä postauksessa, että mä en tykkää jos mun ruokaa arvostellaan. Ruoka on kuitenkin sen verran henk.koht. juttu mulle, niin ruokahalu menee aika nopeaan jos mun lempiruokaa ihmetellään suureen ääneen ja haukutaan tai sanotaan että ''hyi tota mä en ainakaan söis''. Jälkkäripäiviä meillä on koulussa kerta viikossa, ja yleensä mulla on aina samaa jälkkäriä, tai ei se ainakaan paljoa vaihtele, mutta sekin on mulle ihan ok! En yleensä edes kaipaa mitään jälkiruokaa.







Juhliin on yleensä vietävä omat eväät, mutta yllättävän monipuolisesti mullekin saa tehtyä kaikenlaisia herkkuja. Mä en oo siinä läheskään niin hyvä kun mun äiti, mutta onneks mulla on äiti <3 Ilman äitiä mä olisin vain katsellut monet juhlat kun muut syö herkkuja. Välillä äiti herää aikaisin tai alkaa yömyöhään leipomaan, jos pakastimessa ei ole ollutkaan mitään mukaan otettavaa. Yleensä juhliin tehdään tuota vaaleanpunaista piirakkaa, tai muffinseja, mutta mulle on myös tehty esim. lusikkaleipiä tai kääretorttua.

Tänään mä tein ite ekaa kertaa (:D) makkarakeittoo, tosin äiti lähetti mulle ohjeet ja siitä tuli todella hyvää. Mun keitoissa ei kylläkään ole kuin perunaa, porkkanaa ja makkaraa. Muutaman maustepippurin voi joukkoon tiputtaa ja muuna mausteena toimiikin suola. 


Tässä siis pientä sneakpeakia siitä, mitä mun ruokalautasilta löytyy. Monet kaverit varsinkin töissä (Leea) ihmettelee miten tulen niin pienestä täyteen, mutta tähän mä olen tottunut enkä tarvitse enempää ruokaa. Näissä kuvissa esiintyi myös mun lemppariruokia, kuten spagetti ja jauhelihakastike sekä vähän aikaa sitten lemppariksi tullut makkarakeitto. En malta odottaa että pääsen taas kouluun missä saan kaksi lämmintä ateriaa päivässä eikä itse tarvitse tehdä sen eteen muuta, kuin kävellä ruokalaan ja hakea ruokaa lautaselle. 

- Emilia


torstai 28. heinäkuuta 2016

Mitä oikeasti kuuluu?

''Mitä kuuluu'' on kysymys, joka meillä suomalaisilla on tapana kysyä kun näemme toisiamme. Vastauksena saamme yleensä ''hyvää'' vaikka tilanne saattaisi olla aivan toinen. Yleensä kysymys kysytään kohteliaisuudesta, eikä välttämättä jäädä kuuntelemaan, mitä toisella oikeasti on asiaa. Mitä jos meneekin huonosti, eikä osaa ehkä vastata oikeilla sanoilla?

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska tiedän etten ole asian kanssa yksin. Oon tehnyt aika paljon töitä tänä kesänä, mutta onneksi myös vapaapäiviä on kuulunut joukkoon. Mun työ on kivaa ja meillä on kiva työporukka, mutta työ vaatii aina veronsa ja se osaa myös olla rankkaa. Mun ensimmäinen kouluvuosi oli melko rankka, kaikkien korvaustehtävien ja rästiinjääneiden juttujen takia. Toinen kouluvuosi meni vähän iisimmin vaikka kevät olikin aika kova puristus saada kaikki tehtävät tehtyä ajoissa. Mä onnistuin siinä ja tiedän että tuun myös onnistumaan ensi vuodesta vaikka tiedossa on jo korvaustehtäviä ja muutama poissaolo. Tää kesä on ollut jotenkin super rankka kevään jälkeen, ja tiedän, että syksystä on tulossa vähintään yhtä rankka. Vähän pelottaa kuinka jaksan, mutta tänne ollaan tultu vain selviytymään ja onneksi mulla on ihania ystäviä kuitenkin ympärillä, jotka mua tsemppaa ja auttaa.



Välillä vaan kaipaa sitä ihan omaa aikaa. Aikaa omille ajatuksille ja asioille mistä nauttii. Mä oon aina nauttinut jollakin tapaa liikunnasta ja musiikista, mutta nyt kun oon jatkuvasti töissä ja satunnaisia vapaapäiviä on siellä ja täällä, en oo saanut aikaiseksi lähteä salille tai lenkille. Oon jotenkin väsynyt koko ajan enkä sen takia jaksa tehdä vapaapäivisin muuta, kuin lojua sängyssä ja katsoa netflixiä. Tiedän, että urheilusta tulee euforinen olo, mutta jo salille pääseminen tai lenkkareiden pukeminen tuntuu jotenkin ylivoimaiselta. Olisi kiva, jos sukulaiset ja ystävät kysyisivät mitä kuuluu tai haluais nähdä, mutta tässäkin yleensä mä olen se, joka keskustelun joutuu aloittamaan, ja en mäkään sitä aina jaksa tehdä. Jos mä joudun aina olla keskustelun aloittaja, kertoo se jo jotakin siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Mä haluaisin olla läheinen mun serkuille. Mulla on niin paljon pienempiä serkkuja, joille mä tahdon olla tärkeä. Mä oon aina valmis olemaan mun serkkujen kanssa. Haluaisin myös olla läheisissä väleissä mun kummien, tätien ja enon kanssa. Että mulla olisi aina joku, jonka puoleen voi kääntyä missä tahansa asiassa. Joku johon luottaa.

Ensi viikolla alkaa elokuu, ja mulla on tiedossa kivoja juttuja kuten yhdet festarit koulukavereiden kanssa, särkänniemi reissu pikkusiskon kanssa ja vapaapäiviä! Myös mun koulu alkaa elokuun lopulla, jota oon odottanut koko kesän! Turussa mulla on vaan jotenkin hyvä olla. Asuntolassa ystävien ympäröimänä tunnen itteni onnelliseksi. Harmi vain, että sitä on enää jäljellä vuosi! Mutta aion ottaa siitä kaiken ilon irti.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Tammerfest 2016

Nyt on kauan odotetut festarit takana päin ja olo on aika väsynyt. Mulla on takana kuusi vapaapäivää joten huomenna jaksaa taas uudella energialla mennä töihin. Tammerfestit on nyt siis ohi ja oli aika mieletön tunnelma, varsinkin eilen kun lauantai päivä oli kokonaan loppuunmyyty. Ihmisiä oli joka puolella ja alueelta poistuminen ajoittain oli hieman hankalaa väenpaljouden takia. Muuten festarit meni todella hyvin, ainakin meidän osalta.




Olin tänä vuonna pääasiassa mun kahden luokkalaisen kanssa festareilla ja meidän seurassa oli välillä myös mun serkku sekä mun työkaveri. Tällä kertaa jopa näin kaikki artistit ketä sinne alunperinkin olin menossa katsomaan. Ja pakkohan se on myöntää että kyllä se Cheek vain on kova kerta toisensa jälkeen. Ja sen keikan jälkeen multa ei sitten ääntä oo paljon kuulunutkaan, toivon että se palaisi pian, sillä tarvitsen sitä töissä! Pääasiassa oltiin siis katsomassa Sanni, Kaija Koo, Cheek, JVG, Anna Abreu, Juha Tapio, Vesala, Elastinen ja Antti Tuisku. Mutta myös paljon muita artisteja kyseiselle kolmelle päivälle mahtui ja fiilisteltiinkin niitä sitten muuten!








Koko reissu oli kyllä ihan mieletön. Niin paljon hyviä nimiä samoilla festareilla, että kolmen päivän lipun hinta ei siinä kohtaa enää paljon päätä huimannut. Suunnitelmissa meillä oli yhtenä iltana mennä jatkoille karaokeileen, mutta mun äänen takia me ei sitten mentykään. Viimeisenä iltana suunnattiin kyllä jatkoille tanssimaan, mutta jo hyvissä ajoin lähdettiin kotiin ja vältyttiin näin seuraavan aamun huonolta ololta. Mielessä siintää jo uusia festareita, mutta lippuja mulla ei ole vielä mihinkään ja saas nähdä, jääkö haaveet vain haaveeksi.



Kuvien laatu on vähän heikko, sillä festareilla mulla oli mukana vain mun puhelin ja sitä kautta napsastut kuvat on vähän huonolaatuisia! Seuraavaksi luvassa ehkä pienet päikkärit ja illalla pitkästä aikaa salille! Mukavaa viikon vaihdetta kaikille! 

- E



perjantai 15. heinäkuuta 2016

Yöllinen seikkailu

Kirjoitan puhelimella tällä kertaa, joten en osaa aavistaa minkälainen ulkoasusta tulee, toivottavasti jollain tapaa selkeä. Kirjoitusvirheitäkin saattaa mahtua mukaan, mutta ei anneta sen häiritä lukunautintoa

Kesä on lähtenyt käyntiin ja puoliväliä oikeastaan jo mennäänkin. Töitä on tullut paiskittua ja vapaapäiviäkin joukkoon on muutama mahtunut. Tällä viikolla vietin neljä vapaapäivää jotka tulivat tarpeeseen. Unirytmi siitä kärsi, minkä saatan tuntea huomenna nahoissani pitkän työpäivän lomassa. Työt maistuu hyvältä ja meillä on tänä kesänä tosi mahtava porukka, tykkään siitä. Edessä olisi neljä työpäivää, jonka jälkeen saa heittää aivot narikkaan ja antautua hyvän musiikin vietäväksi, sillä mä olen ostanut jälleen liput Tammerfesteille ja siellä ensi viikolla sitten tanssitaan jalkamme kipeiksi ja lauletaan äänet käheäksi, eikös sen niin pidäkin mennä? Tammerfesteiltä eniten odotan kenenkä muun kuin Cheekin keikkaa, mutta luvassa on myös paljon muita hyviä artisteja bändejä, kuten JVG, Vesala, Antti Tuisku ym. 


Ajattelin että olisin ehtinyt blogia kirjoittelemaan kesällä enemmän, mutta en tajunnut sitä että työnteko ottaa veronsa ja työpäivien jälkeen olen aivan kuittipoikki. Vapaapäivinä sitä tulee lähinnä vaan löhöiltyä eikä jaksa edes avata tietokonetta. Koitan parantaa tapani loppukesää kohden. Juhliakin tähän kesään on jo muutamat mahtunut. Serkkuni rippijuhlat kesäkuussa sekä pikkuveljeni rippijuhlat viime sunnuntaina. En jaksa niistä kasata erillistä postausta, mutta voin kertoa että sain loistavia kuvia molemmista juhlasankareista.

Syy, miksi kirjoitan postausta näin myöhään on todellakin se unirytmin sekoaminen. Huomenna (tai siis tänään) herätyskello soittaa ensimmäisen kerran 8:00 sillä 10:00 on oltava jo töissä. Ajatukset virtaavat yöllä paremmin (mistäköhän se johtuu?) ja tuntuu että joku muu olisi kirjoittanut tätä tekstiä kuin minä itse. Ei minulla sen erikoisempaa asiaa ole, toivottavasti saisin pian unen päästä kiinni. 

Hauskaa viikonloppua kaikille!