Päivä kummipojan kanssa

Halusin viettää tänä kesänä päivän mun kummipojan kanssa kahdestaan. Alunperin ajattelin, että olisin vienyt meidät linnanmäelle, mutta lopulta päädyttiin särkänniemeen muiden menojen kannalta järkevämmäksi. Vietettiin siis eilen melkein koko päivä särkänniemessä. Sain kaverini kautta rannekkeet melkeimpä ilmaiseksi joten rahaa jäi enemmän huvitteluun ja ruokailuun. Vaikka S ei ihan hurjimpiin laitteisiin uskaltanutkaan tulla, niin ei se mun päivää silti pilannut. Pääasia että S oli onnellinen ja tykkäsi päivästä mun kanssa. Aurinko paistoi melkein koko päivän, välillä oli hieman pilvisempää mutta sadekuuroilta vältyttiin ihan kokonaan! 

S:n suosikkilaitteeksi nousi TakeOff, jossa hän olikin ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen kerta jännitti, mutta uudestaan oli mentävä - ja monta kertaa. Välillä oli pakko pitää silmiä kiinni, ettei mulle olisi tullut huonoa oloa ja S kysyikin yhden kerran että miksi sä pidät silmiä kiinni. Muita suosikkilaitteita olivat tukkijoki ja koskiseikkailu. Onneksi oltiin särkänniemessä heti kahdeltatoista, joten alku päivästä jonoja ei ollut melkein ollenkaan ja näin päästiin käymään useammassa laitteessa. 

Ei olla ennen vietetty kokonaista päivää kahdestaan ja kyllä huomasin, miten S nautti siitä, että kaikki huomio on hänessä itsessään. Mitä nyt kuulin sataan kertaan kaikki laitteet mihin hän haluaa mennä ja mihin ei, mutta en antanut sen häiritä. Myös mulla oli kiva päivä ja haluankin että vietettäisiin jatkossa enemmän aikaa ihan vain kahdestaan (vink vain S:n äidille!) Harmi vain, että välimatkaa Espooseen on jonkin verran, eikä sen takia päästä näkemään niin usein ja yleensä kun he tulevat meille kylään, pikkuveljeni on paljon mielenkiintoisempaa seuraa! 

Luvassa seuraaville kerroille voisi ainakin olla Heureka, ehkä jokin kiipeilypaikka, leffassa käyminen ja pääkaupunkiseudulla varmasti vaihtoehtoja löytyy enemmän kuin täältä suunnalta. 

Onko teillä ehdottaa jotain, mitä voisi tehdä 8-vuotiaan pojan kanssa? :)

Tällaista ruokaa Emppu syö

Allergiapostaukset on noussut jotenkin ylitse muiden, joten tässä edelleen jatkoa niille! Tällä kertaa vuorossa on katsaus mun ruokalautasille. Joidenkin mielestä on varmaan hankalaa keksiä sopivaa ruokaa tms mitä voisin syödä tai mitä minulle voisi tarjota. Kieltämättä se on itsekin välillä vähän hankalaa, sillä yleensä tulee syötyä vain sitä yhtä ja samaa ruokaa. Ravintolassa ruokailu menee kyllä yleensä aina yhdellä ja samalla kaavalla, lehtipihvi pelkällä suolalla, ei maustevoita tai mitään muutakaan ylimääräistä ja pelkät ranskalaiset. Siihen ei ehkä niin helposti kyllästy, sillä ravintoloissa tulee käytyä vähän harvemmin. 

Koulussa mä saan todella hyvää ruokaa! Ja vaikka keittäjät välillä pahoittelee että tarjolla on samaa ruokaa kuin vähän aikaa sitten, se on mulle ihan fine. Sekin on myös ihan fine, että mun ruuat saattaa näyttää värittömiltä ja maistua muiden mielestä mitättömältä, mutta pääasia on että mä tykkään. Salaattina mä yleensä syön joko porkkanaa, kurkkua tai vihreetä salaattia. Eipä ruokavalioon paljon muuta oikein mahdu. 

Niinkuin Mari kertoi yhdessä postauksessa, että mä en tykkää jos mun ruokaa arvostellaan. Ruoka on kuitenkin sen verran henk.koht. juttu mulle, niin ruokahalu menee aika nopeaan jos mun lempiruokaa ihmetellään suureen ääneen ja haukutaan tai sanotaan että ''hyi tota mä en ainakaan söis''. Jälkkäripäiviä meillä on koulussa kerta viikossa, ja yleensä mulla on aina samaa jälkkäriä, tai ei se ainakaan paljoa vaihtele, mutta sekin on mulle ihan ok! En yleensä edes kaipaa mitään jälkiruokaa.

Juhliin on yleensä vietävä omat eväät, mutta yllättävän monipuolisesti mullekin saa tehtyä kaikenlaisia herkkuja. Mä en oo siinä läheskään niin hyvä kun mun äiti, mutta onneks mulla on äiti <3 Ilman äitiä mä olisin vain katsellut monet juhlat kun muut syö herkkuja. Välillä äiti herää aikaisin tai alkaa yömyöhään leipomaan, jos pakastimessa ei ole ollutkaan mitään mukaan otettavaa. Yleensä juhliin tehdään tuota vaaleanpunaista piirakkaa, tai muffinseja, mutta mulle on myös tehty esim. lusikkaleipiä tai kääretorttua.

Tänään mä tein ite ekaa kertaa (:D) makkarakeittoo, tosin äiti lähetti mulle ohjeet ja siitä tuli todella hyvää. Mun keitoissa ei kylläkään ole kuin perunaa, porkkanaa ja makkaraa. Muutaman maustepippurin voi joukkoon tiputtaa ja muuna mausteena toimiikin suola. 

Tässä siis pientä sneakpeakia siitä, mitä mun ruokalautasilta löytyy. Monet kaverit varsinkin töissä (Leea) ihmettelee miten tulen niin pienestä täyteen, mutta tähän mä olen tottunut enkä tarvitse enempää ruokaa. Näissä kuvissa esiintyi myös mun lemppariruokia, kuten spagetti ja jauhelihakastike sekä vähän aikaa sitten lemppariksi tullut makkarakeitto. En malta odottaa että pääsen taas kouluun missä saan kaksi lämmintä ateriaa päivässä eikä itse tarvitse tehdä sen eteen muuta, kuin kävellä ruokalaan ja hakea ruokaa lautaselle. 

- Emilia

Mitä oikeasti kuuluu?

''Mitä kuuluu'' on kysymys, joka meillä suomalaisilla on tapana kysyä kun näemme toisiamme. Vastauksena saamme yleensä ''hyvää'' vaikka tilanne saattaisi olla aivan toinen. Yleensä kysymys kysytään kohteliaisuudesta, eikä välttämättä jäädä kuuntelemaan, mitä toisella oikeasti on asiaa. Mitä jos meneekin huonosti, eikä osaa ehkä vastata oikeilla sanoilla?

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska tiedän etten ole asian kanssa yksin. Oon tehnyt aika paljon töitä tänä kesänä, mutta onneksi myös vapaapäiviä on kuulunut joukkoon. Mun työ on kivaa ja meillä on kiva työporukka, mutta työ vaatii aina veronsa ja se osaa myös olla rankkaa. Mun ensimmäinen kouluvuosi oli melko rankka, kaikkien korvaustehtävien ja rästiinjääneiden juttujen takia. Toinen kouluvuosi meni vähän iisimmin vaikka kevät olikin aika kova puristus saada kaikki tehtävät tehtyä ajoissa. Mä onnistuin siinä ja tiedän että tuun myös onnistumaan ensi vuodesta vaikka tiedossa on jo korvaustehtäviä ja muutama poissaolo. Tää kesä on ollut jotenkin super rankka kevään jälkeen, ja tiedän, että syksystä on tulossa vähintään yhtä rankka. Vähän pelottaa kuinka jaksan, mutta tänne ollaan tultu vain selviytymään ja onneksi mulla on ihania ystäviä kuitenkin ympärillä, jotka mua tsemppaa ja auttaa.

Välillä vaan kaipaa sitä ihan omaa aikaa. Aikaa omille ajatuksille ja asioille mistä nauttii. Mä oon aina nauttinut jollakin tapaa liikunnasta ja musiikista, mutta nyt kun oon jatkuvasti töissä ja satunnaisia vapaapäiviä on siellä ja täällä, en oo saanut aikaiseksi lähteä salille tai lenkille. Oon jotenkin väsynyt koko ajan enkä sen takia jaksa tehdä vapaapäivisin muuta, kuin lojua sängyssä ja katsoa netflixiä. Tiedän, että urheilusta tulee euforinen olo, mutta jo salille pääseminen tai lenkkareiden pukeminen tuntuu jotenkin ylivoimaiselta. Olisi kiva, jos sukulaiset ja ystävät kysyisivät mitä kuuluu tai haluais nähdä, mutta tässäkin yleensä mä olen se, joka keskustelun joutuu aloittamaan, ja en mäkään sitä aina jaksa tehdä. Jos mä joudun aina olla keskustelun aloittaja, kertoo se jo jotakin siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Mä haluaisin olla läheinen mun serkuille. Mulla on niin paljon pienempiä serkkuja, joille mä tahdon olla tärkeä. Mä oon aina valmis olemaan mun serkkujen kanssa. Haluaisin myös olla läheisissä väleissä mun kummien, tätien ja enon kanssa. Että mulla olisi aina joku, jonka puoleen voi kääntyä missä tahansa asiassa. Joku johon luottaa.

Ensi viikolla alkaa elokuu, ja mulla on tiedossa kivoja juttuja kuten yhdet festarit koulukavereiden kanssa, särkänniemi reissu pikkusiskon kanssa ja vapaapäiviä! Myös mun koulu alkaa elokuun lopulla, jota oon odottanut koko kesän! Turussa mulla on vaan jotenkin hyvä olla. Asuntolassa ystävien ympäröimänä tunnen itteni onnelliseksi. Harmi vain, että sitä on enää jäljellä vuosi! Mutta aion ottaa siitä kaiken ilon irti.

Tammerfest 2016

Nyt on kauan odotetut festarit takana päin ja olo on aika väsynyt. Mulla on takana kuusi vapaapäivää joten huomenna jaksaa taas uudella energialla mennä töihin. Tammerfestit on nyt siis ohi ja oli aika mieletön tunnelma, varsinkin eilen kun lauantai päivä oli kokonaan loppuunmyyty. Ihmisiä oli joka puolella ja alueelta poistuminen ajoittain oli hieman hankalaa väenpaljouden takia. Muuten festarit meni todella hyvin, ainakin meidän osalta.

Olin tänä vuonna pääasiassa mun kahden luokkalaisen kanssa festareilla ja meidän seurassa oli välillä myös mun serkku sekä mun työkaveri. Tällä kertaa jopa näin kaikki artistit ketä sinne alunperinkin olin menossa katsomaan. Ja pakkohan se on myöntää että kyllä se Cheek vain on kova kerta toisensa jälkeen. Ja sen keikan jälkeen multa ei sitten ääntä oo paljon kuulunutkaan, toivon että se palaisi pian, sillä tarvitsen sitä töissä! Pääasiassa oltiin siis katsomassa Sanni, Kaija Koo, Cheek, JVG, Anna Abreu, Juha Tapio, Vesala, Elastinen ja Antti Tuisku. Mutta myös paljon muita artisteja kyseiselle kolmelle päivälle mahtui ja fiilisteltiinkin niitä sitten muuten!

Koko reissu oli kyllä ihan mieletön. Niin paljon hyviä nimiä samoilla festareilla, että kolmen päivän lipun hinta ei siinä kohtaa enää paljon päätä huimannut. Suunnitelmissa meillä oli yhtenä iltana mennä jatkoille karaokeileen, mutta mun äänen takia me ei sitten mentykään. Viimeisenä iltana suunnattiin kyllä jatkoille tanssimaan, mutta jo hyvissä ajoin lähdettiin kotiin ja vältyttiin näin seuraavan aamun huonolta ololta. Mielessä siintää jo uusia festareita, mutta lippuja mulla ei ole vielä mihinkään ja saas nähdä, jääkö haaveet vain haaveeksi.

Kuvien laatu on vähän heikko, sillä festareilla mulla oli mukana vain mun puhelin ja sitä kautta napsastut kuvat on vähän huonolaatuisia! Seuraavaksi luvassa ehkä pienet päikkärit ja illalla pitkästä aikaa salille! Mukavaa viikon vaihdetta kaikille! 

- E

Yöllinen seikkailu

Kirjoitan puhelimella tällä kertaa, joten en osaa aavistaa minkälainen ulkoasusta tulee, toivottavasti jollain tapaa selkeä. Kirjoitusvirheitäkin saattaa mahtua mukaan, mutta ei anneta sen häiritä lukunautintoa

Kesä on lähtenyt käyntiin ja puoliväliä oikeastaan jo mennäänkin. Töitä on tullut paiskittua ja vapaapäiviäkin joukkoon on muutama mahtunut. Tällä viikolla vietin neljä vapaapäivää jotka tulivat tarpeeseen. Unirytmi siitä kärsi, minkä saatan tuntea huomenna nahoissani pitkän työpäivän lomassa. Työt maistuu hyvältä ja meillä on tänä kesänä tosi mahtava porukka, tykkään siitä. Edessä olisi neljä työpäivää, jonka jälkeen saa heittää aivot narikkaan ja antautua hyvän musiikin vietäväksi, sillä mä olen ostanut jälleen liput Tammerfesteille ja siellä ensi viikolla sitten tanssitaan jalkamme kipeiksi ja lauletaan äänet käheäksi, eikös sen niin pidäkin mennä? Tammerfesteiltä eniten odotan kenenkä muun kuin Cheekin keikkaa, mutta luvassa on myös paljon muita hyviä artisteja bändejä, kuten JVG, Vesala, Antti Tuisku ym. 

Ajattelin että olisin ehtinyt blogia kirjoittelemaan kesällä enemmän, mutta en tajunnut sitä että työnteko ottaa veronsa ja työpäivien jälkeen olen aivan kuittipoikki. Vapaapäivinä sitä tulee lähinnä vaan löhöiltyä eikä jaksa edes avata tietokonetta. Koitan parantaa tapani loppukesää kohden. Juhliakin tähän kesään on jo muutamat mahtunut. Serkkuni rippijuhlat kesäkuussa sekä pikkuveljeni rippijuhlat viime sunnuntaina. En jaksa niistä kasata erillistä postausta, mutta voin kertoa että sain loistavia kuvia molemmista juhlasankareista.

Syy, miksi kirjoitan postausta näin myöhään on todellakin se unirytmin sekoaminen. Huomenna (tai siis tänään) herätyskello soittaa ensimmäisen kerran 8:00 sillä 10:00 on oltava jo töissä. Ajatukset virtaavat yöllä paremmin (mistäköhän se johtuu?) ja tuntuu että joku muu olisi kirjoittanut tätä tekstiä kuin minä itse. Ei minulla sen erikoisempaa asiaa ole, toivottavasti saisin pian unen päästä kiinni. 

Hauskaa viikonloppua kaikille! 

Elämää allergisen kanssa

Aikaisemmin keväällä tein postauksen, jossa kerroin allergioistani (johon pääset muuten tästä). Sain muutamilta ihmisiltä palautetta, että sitä oli mielenkiintoista lukea ja sellaisia haluttaisiin enemmän. Nyt vihdoin kun olen saanut heräteltyä blogia takaisin elävien kirjoihin päätin toteuttaa ensimmisen ns. jatko-osan tuolle postaukselle. Tässä postauksessa en kirjoita minä vaan muutama ystäväni. Pyysin heitä kirjoittamaan, millaista on elää allergisen ihmisen kanssa. Mitä ajatuksia se herättää? Meneekö se siinä missä muutkin, vai aiheuttaako se hämmennystä tai pelkoa?

En oikein tiedä miten vieraskynäilijän kuuluu tekstinsä aloittaa, mutta helou nyt kuitenkin! Mä olen siis Mari, tutustuttiin Empun kanssa kun aloitin opiskelut samassa koulussa vuosi sitten syksyllä ja muutin asuntolaan, jossa Emppu oli jo vuoden asustellut. Muistan jopa ensimmäisen iltani asuntolassa, kun vietettiin aikaa yhteistilassa ja näin Emilian ensimmäistä kertaa. Silloin syystä tai toisesta Emppu vaikutti mun mielestä tosi pelottavalta (nyt kun mietin niin sillä oli silloin Ti-Ti Nalle paita päällä, eli en taas tiedä mitä mun päässä liikkui) ja syystä tai toisesta luulin häntä ensitapaamisella paljon vanhemmaksi kuin hän onkaan, vaikka todellisuudessa meillä on vain vuosi ikäeroa.    

Päivien ja viikkojen kuluessa tutustuttiin paremmin ja sain myös tietää Emilian allergioista. Allergiat näkyvät tällälailla asuntolakaverin (olisin kirjoittanut asuntolaystävä, koska ystäviä me ollaan, mutta asuntolaystävä on esteettisesti ruma sana)  näkökulmasta  kaikkein selkeiten siten, että Emilialle tehdään opiston keittiössä erikseen aina omat lounaat ja päivälliset. Välillä harmitti, kun Empun ruoka näytti paremmalta kuin oma, mutta on ollut myös hetkiä kun on huvittuneena kysynyt että mitä ihmeen sörsseliä Empulle tarjotaan. (Se muuten vihaa sitä kun sen ruokia kommentoidaan inhoten, älkää tehkö niin!) 

Häiritsevintä Emilian allergioissa itselleni on se, että pelkää tahattomasti aiheuttavansa toiselle allergiaoireita. Esimerkiksi yhteistiloissa leipomisen jälkeen tulee siivota erityistarkasti, jotta toi yks superjauhoallergikko ei kuole. Myöskään ruuanlaittovälineitä ei raaski jakaa, jos kuitenkin jotain jäämiä on johonkin välineisiin jäänyt, murusia tms. Emppu kuitenkin on elänyt allergioittensa kanssa koko elämänsä ja onneksi osaa jo ajatella tollasia asioita, niin mun ei tarvitse. (En pidä ajattelemisesta.) Hämmentyneenä sitä jaksaa aina miettiä, että maailmassa on niin monta makua joista Empulla ei oikeesti ole harmainta aavistusta, koska se ei saa maistaa niitä. 

Kuitenkaan elämä Emilian ystävänä ei ole loppupeleissä sen "ihmeellisempää" kuin kenen tahansa muunkaan, ainakaan allergioiden takia. Tarkoitan tällä sitä että Emppu ei jatkuvasti korosta omia allergioitaan, vaan elää elämäänsä ihan samaan tahtiin kuin vähän laajempi ruokavalioiset ystävänikin. Valitusta ei kuulunut edes silloin, kun se on majoittunut meillä vaikka meidän huushollista löytyy kaksi erittäin allergisoivaa karvapyllyä (...marsua) ja Emppu oli läheisissä väleissä astmakiekkonsa kanssa. 

Nyt en tiedä miten lopettaisin, joten isken pöytään random faktan Emiliasta, se on allerginen ilmapalloille. Siis ilmapalloille. ILMAPALLOILLE.

Moi! Mun nimi on Paula ja me ollaan oltu Empun kanssa ystäviä jo useampia vuosia. Taidettiin alun perin tutustua seurakunnassa joskus mun riparin jälkeen, eli vuonna 2010 ja ollaan oltu myös samassa lukiossa. Nykyään asutaan eri paikkakunnilla, eikä nähdä niin usein, mutta ystävyys on kuitenkin säilynyt.

Mun mielestä tuntuu tosi epäreilulta, että Emilialla on niin paljon allergioita ja on niin monia ruokia, joilla Emppu ei koskaan pääse herkuttelemaan. Mä kuitenkin ihailen tosi paljon Emilian suhtautumista allergioihinsa. Allergiat ei koskaan tunnu lannistavan ja tosi harvoin kuulee Empun harmittelevan esimerkiksi sitä, ettei voi syödä samaa ruokaa kuin muutkin.

Meidän ystävyyteen allergioilla ei juurikaan ole vaikutusta. Tosin jos me ei olla ajoissa suunniteltu milloin nähdään, niin yllättävien extempore-vierailuiden kanssa lähes aina käy niin, ettei ole mitään Emilialle sopivaa ruokaa tarjottavana, mikä aina vähän harmittaa. Ja vaikka kyläilyt olisikin suunniteltu hyvissä ajoin, niin mun kasvisruokavalio Emilian allergioihin yhdistettynä ei jätä meille mahdollisuutta kovin monipuolisiin ruokavaihtoehtoihin jos halutaan syödä samaa ruokaa, mutta eipä se ole niin justiinsa! Mulla on myös kissa, joka aina aiheuttaa Emilialle allergiaoireita, vaikka ehtisinkin imuroida ennen kun kyläillään. 

Me ollaan tunnettu jo niin pitkään, että Emilian allergioista on tullut aika tuttu juttu, eikä niitä enää hämmästele tai unohtele. Varmaan juuri se, että Emilia on itse sinut allergioidensa kanssa, tekee niiden kohtaamisen myös meille läheisille helpommaksi.


Moikka munkin puolesta kaikki Empun blogin lukijat! Mun nimi on Leea ja kuulun kastiin ''uusiystävä''. Emilia tosiaan pyysi muakin kirjoittamaan pätkän tänne blogiin näistä allergia-asioista ja tuomaan vähän ''tuoreempaa'' näkökulmaa, kun ei tosiaan olla vielä kovin kauaa tunnettu.

Tutustuttiin Empun kanssa kun tulin viime kesänä samaan kesätyöpaikkaan. Silloin olin uusi ja ujo, kun taas Emilia oli puolestaan ollut mestoilla jo muutamia vuosia. Kesän aikana tutustuttiin ihan hyvin, mutta ne ajat tuntuvat jo tosi kaukaisilta enkä paljoa niistä muista. Muistan kuitenkin Empun syöneen lounastauoilla usein hassun näköisiä marjaleivoksia, sekä riisikakkuja ja viinirypäleitä, mitkä oonkin jo oppinut kuuluvan Empun perus ruokavalioon. Kesän jälkeen ei me Empun kanssa nähtykään, eikä pidetty milläänlailla yhteyttä, kunnes tänä keväänä se sitten palasi takaisin samoihin hommiin, ja heti meillä lähti juttu uudestaan luistamaan. Lyhyessä ajassa meistä onkin nyt tullut tosi läheisiä. Elämä Empun kanssa ei normaalisti ole sen kummempaa kuin muidenkaan kavereiden. Ainoastaan jos ollaan yhdessä syömässä tms. niin varmasti keksin aina uuden ruoka-aineen, josta kysyä että sopiiko se Empulle. En aina ymmärrä miten se jaksaa mun kyselyä kuunnella, mutta mun mielestä tää on vaan hirmu kiinnostavaa. Tottakai välillä harmittaa toisen puolesta, kun ruokavalio on niin suppea, mutta ehkä se ei osaa kaikkea kaivatakaan. Ja pakko myöntää, että välillä tilanteet ovat ihan päinvastaisia myös. Niin monesti olen himoinnut esimerkiksi Empun herkkusämpylöitä, ettei sormetkaan riitä laskemaan. ;)

Emppu on elänyt koko elämänsä näiden allergioiden kanssa, ja sen kyllä huomaa sen asenteesta ja ajattelutavasta. Emppu ei anna allergioiden häiritä elämää sen suuremmin, jos kukaan muukaan ei niistä numeroa tee. Välillä sitä vaan itse miettii, että viitsiikö sitä kehua vaikkapa niiiiin hyvää leivosta, ettei toiselle tulisi paha mieli. Ja tietysti yhteisten ravintoloiden tms. etsiminen ei ole joka kerta yhtä helppa, mutta sitäkin mieluisampaa, täytyy Empunkin saada masu täyteen!

Ennenkun tutustuin Emppuun niin en tiennyt että niin monelle ruoka-aineelle voi edes olla allerginen. Kaikennäköisiä aterioita sille kuitenkin saadaan koottua, ja koska en muuta lopetusta keksinyt, niin voisin kertoa tähän loppuun että mitä kokkaisin, jos Emppu tulisi kylään.

Hampurilainen jonka kansi ja pohja olisi Empun herkkusämpylää. Sisälle salaattia, kurkkua ja pihvi (pelkällä suolalla). Ja kylkeen vielä lohkoperunoita (pelkällä suolalla tietysti ;) ). 

Tuleva lastenohjaaja

''Siis tiedätkö mitä, sä oot niin oikeella alalla! Saat tehdä just sitä mistä tykkäät.''

Nuo sanat kuulin eilen kaverin suusta ja se sai mut pohtimaan vähän enemmän koko asiaa. Oon super onnellinen, että löysin tieni just Turun kristilliseen opistoon. Saan oikeasti tehdä sitä mistä nautin ja vihdoin musta tuntuu myös itsestäni siltä, että ehkä tää on se mun juttu. Haaveilen tulevaisuudesta, mahdollisista työpaikoista ja tulevista työvuosista. Tää koulu on antanut mulle tässä kahdessa vuodessa enemmän, kuin ehkä mikään muu tähän mennessä. Koko ajan oma fiilis vain vahvistuu ja halu työelämään pääsystä kasvaa.

Juteltiin eilen kaverin kanssa tästä. Liikutuin kun kerroin, miten hyvältä musta vihdoin tuntuu. Saan opiskella just sitä, mitä haluan. Meidän koulu on oikeasti paras (vaikka jokainen taitaa niin omasta koulustaan sanoa!). Meidän koulussa oikeasti välitetään oppilaista ja tuntuu että koulun yhteishenki on tosi hyvä, vaikka siellä paljon oppilaita onkin. Meidän luokalla oli mun aloittaessa 25, mutta tällä hetkellä meitä taitaa olla enää 15. Luokkamme yhteishenki on vain kasvanut entisestään, enkä halua edes kuvitella että me valmistutaan ensi keväänä ja sitten tälle porukalle pitäisi sanoa heipat. Puhumattakaan asuntolaporukasta! Pelkkä ajatuskin valmistumisesta vähän pelottaa. Oon saanut niin paljon uusia ystäviä, joten pitää vain toivoa että yhteydenpito jatkuu vielä valmistumisen jälkeen. 

Tässä osa asuntolaporukasta! 

Mietin välillä, että mitä jos en olisi päässyt tuohon kouluun. Tai mitä jos olisinkin valmistunut lukiosta ajallaan 2013 keväällä. Olisinko nyt tässä? Tai mitä jos olisin käynyt lukion Parkanossa, missä sen aloitin. Olisiko elämä yhtään samanlaista? Mä oon niin onnellinen ja haluaisin vain että aika pysähtyy. Viimeinen vuosi menee todennäköisesti yhtä nopeasti kuin aiemmat vuodetkin. Siitä pitää ottaa kaikki irti ja muistaa nauttia. Joku on joskus minulle sanonut, että älä tee työtä rahasta vaan rakkaudesta ja tuntuu että se sopii tähän juuri sopivasti! 

- E