tiistai 20. elokuuta 2013

Sekalaista kirjotusta.

Heipodei! 

Tuntuu ettei nyt löydy oikein mitään kirjotettavaa, kun alko syksy ja ''rutiinit''. Vaikka eihän mulla ole enää koulua, mutta silti. Olin eilen kirjoittamassa työsopimuksen ja huomenna sitten alkaisi työt koulutuksen merkeissä - kuinka jännää! 

Monet kirjoittavat blogeissaan, että kun alkaa syksy niin he yrittävät panostaa blogiinsa enemmän kuin kesällä. Musta tuntuu että mulla menee just päin vastoin. Kesällä tapahtuu niin paljon kaikkea mistä on hyvä kirjoittaa. Syksyllä taas on sitä tavallista arkea, koulua, töitä, läksyjä, eikä ehdi niin paljon tavata ystäviä tai muuten vaan tehdä jotain ''normaalista poikkeavaa''. 

Mutta mä oon ilonen että munkin arkeen saa nyt jotain muuta kun vaan löhöilyä, koska tää on tylsää - uskokaa pois! Päivät kuluu niin hitaasti ettei mitään rajaa, eikä sitä koko päivääkään jaksa vaan nukkua. Oon yrittänyt herätä suht aikasin joka aamu että jäis jotain tekemis aikaakin, mutta huomaan päivän kuluvan niin hitaasti, kuin esimerkiksi silloin jos nukkuu 12 asti. Kun mulla alkaa työt, tiedän että ainakin alkuun AAMUHERÄTYKSET , jep kuuden herätykset , tulee tuntuun aluks toooosi raskailta, mutta toivottavasti siihenkin tottuu sit ajallaan. Ja kova työ palkitaan, eikö ;)






Noh, vähän viikonlopun tunnelmia. Sunnuntaina mentiin mummulaan ja näin taas serkkuja siinä sivussa. Saran kanssa me mentiin etsiin kissanpentuja ja voi että ne oli niin sulosia, mutta vielä arkoja. Sen jälkeen lähettiin pellolle kuvaileen, niinkun me yleensäkin tehdään, hahah ! Ei tullut mitää erikoisen hienoja kuvia, koska ei ollu ollenkaan semmonen kuvaus fiilis, mutta silti oli pakko! :D 

Pidin muutenkin täysin salivapaan viikonlopun, sillä mun jalat oli niin jumissa yhdestä treenistä että kävelykin oli vähän hankalaa. Nyt kun alko uus viikko niin pääsee taas treenaan ja on tullu pidettyä sit niitä kuuluisia lepopäiviäkin että jaksaa taas. Nyt mä meen tekemään jotain muuta, vaikka lukeen äidinkieltä tai jotain, kun kirjotuksetkin on jo ihan kohta!!!! :( 

- Emilia



2 kommenttia: